Iltalehden mukaan sosiaali- ja terveysvaliokunnalla valmisteltavana vielä seitsemän mietintöä ja kaksi lausuntoa. Kokonaisuudessaan esitystekstiä on 3850 sivua. Korjausta vaativia pykäliä on yli sata.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoi tiistaina eduskunnassa olevansa yllättynyt siitä, miten kesken esitysten arvioiminen ja muokkaaminen on.
– Tosiasia on se, että perustuslakivaliokunta kiinnitti niin moneen asiaan huomiota ja vaikka vastine oli hyvin perusteellinen, silti, kun tämä on jättimäinen uudistus, sieltä ilmenee uusia asioita, jotka vaativat jatkotarkentamista, Orpo totesi.
Valiokunta ei voi saada mietintöjään valmiiksi, jos se ei saa hallitukselta lisäesityksiä. Hallituksen tarkoituksena on täydentää antamaa vastinettaan ainakin tietosuojalain osalta.
Lähde sosiaali- ja terveysvaliokunnasta kertoo Iltalehdelle epäilevänsä, voidaanko maakuntavaaleja edes järjestää toukokuussa 2019.
Lähteen mukaan 12-13 viikkoa kestävän mietintövalmistelun jälkeen sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnöt siirtyvät perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi. Perustuslakivaliokunnan käsittelyn uskotaan kestävän jopa kaksi kuukautta.
Perustuslakivaliokunnan arvioiden jälkeen uudistuksia voitaisi käsitellä eduskunnassa ja käsittelyjen jälkeen päästä äänestämään.
Oikeuskanslerinviraston mukaan sote-uudistuksen lainsäädännön valmistumisen ja maakuntavaalien toteutumisen välillä pitää olla 6 kuukauden valmistautumisaika. Tämä tarkoittaa sitä, että lakipaketin pitäisi valmistua ja tulla hyväksytyksi eduskunnassa ennen vuodenvaihdetta, jos maakuntavaalit halutaan pitää toukokuussa.
Hallituspuolueet ilmoittivat tiistaina, että sote-uudistus viivästyy vuodella. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2021 alusta. Pääministeri Juha Sipilä antaa eduskunnalle ilmoituksen muutoksista keskiviikkona kello 14.30.