Iltalehti kertoo valtionyhtiö Alkon hallintoneuvostossa istuvien 12 kansanedustajan saavan alkoholia lahjaksi kerran vuodessa. Aiemmin lahja lähetettiin kolme kertaa vuodessa.
Hallintoneuvoston jäsenet valvovat Alkon toimintaa ja saavat kustakin kokouksesta palkkiota 700–1 000 euroa.
Edellisestä alkoholilahjasta ilmoituksen teki ainoastaan kokoomuksen Pauli Kiuru. Ilmoitus on vapaaehtoinen, jos lahjan arvo on alle 400 euroa.
Joulukuussa saatu tuotepaketti sisälsi viiniä ja muita yhtiön alkoholijuomia. Valtionyhtiö perustelee asiaa ”yhtiön valikoiman avaamisella”.
Hallintoneuvoston puheenjohtaja on Arja Juvonen (ps.) ja varapuheenjohtaja on Hannakaisa Heikkinen (kesk.). Jäseniä ovat Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.), Kim Berg (sd.), Petri Honkonen (kesk.), Pauli Kiuru, Ari Koponen (ps.), Mats Löfström (r.), Jari Myllykoski (vas.), Tom Packalén (ps.), Sari Sarkomaa (kok.) ja Tuula Väätäinen (sd.). Puheenjohtaja Juvonen sai viidestä kokouksesta 5 000 euroa ja varapuheenjohtaja Heikkinen 4 000 euroa.
Pauli Kiuru pohti jo vuonna 2013, oliko silloinen 180 euron pääsiäispaketti ohjeiden ja lakien mukaista. Hän oli tuolloin palauttanut lahjan eduskunnan kautta.
– Hallintoneuvoston jäsen ei päätä Alkon sisäänostoista eikä anna siitä lausuntoja. Ei hänen tarvitse viinejä maistella ja niistä lausuntoja antaa, Pauli Kiuru sanoi tuolloin.
Eduskunnalle tehdyissä lahjailmoituksissa vain Pauli Kiuru on ilmoittanut Alkon lahjasta. Ilmoitusvelvollisuuden raja on 400 euroa. Hän sanoo pitävänsä nykyistä lahjakäytäntöä kohtuullisena.