”Ikea-hävittäjä” joutui vastustajien hampaisiin Sveitsissä

Hävittäjähankintaa vastustavat sveitsiläiset syyttävät ruotsalaista puolustuskonserni Saabia hankinnan kannattajien kampanjan rahoittamisesta.

Viime viikolla tehdyn päätöksen mukaisesti Sveitsissä järjestetään 18. toukokuuta kansanäänestys siitä, hankkiiko valtio Saabilta 22 Super-Jas -hävittäjää 3,1 miljardin Sveitsin frangin eli noin 2,5 miljardin euron hinnalla.

Jo ennen vaalikampanjan alkamista hankinnan vastustajat ovat ottaneet Saabin hampaisiinsa väittäen puolustuskonsernin rahoittavan hävittäjien hankintaa kannattavien kampanjointia. Rahoitus ei olisi laitonta, mutta esimerkiksi sosialidemokraatteja edustava Evi Allemann sanoo uutistoimisto TT:lle, että olisi skandaali, jos tiedot pitäisivät paikkansa.

Saab ei kiistä eikä myönnä tietoja, vaan sanoo noudattavansa Sveitsin sääntöjä, joiden mukaan myöskään kampanjarahoitusta ei kommentoida.

Myös hankintaa kannattavan FDP-puolueen johtaja Philipp Müller pahoittelee Saabin mahdollista talouskytkentää kampanjointiin. Hänen mukaansa se vaikeuttaa hävittäjähankinnan kannattajien työtä vakuuttaa kansalaiset Gripen-kaupan hyödyllisyydestä.

Kansanäänestys Super-Jas -koneiden hankinnasta päätettiin järjestää pitkien keskustelujen jälkeen. Kannattajien mukaan Gripen oli hinta-laatu -suhteeltaan edullisin. Vastustajien mielestä kyseessä on Ikea-hävittäjä.

Lisää aiheesta muun muassa Blick-lehdessä.

Mainos