Ikäihmisiä ja sotaveteraaneja kehotetaan Pohjois-Koreassa itsemurhaan: ”Maksavat liikaa”

Lähdetietojen mukaan vanhukset lähtevät Pohjois-Koreassa kotoaan välttääkseen välirikon aikuisten lastensa kanssa.

Ikääntyneitä ihmisiä kannustetaan Pohjois-Koreassa itsemurhaan sukupolvien välisten erimielisyyksien ja tähtitieteellisten sosiaali- ja terveyskustannusten vuoksi. Ikäihmiset joutuvat Pohjois-Koreassa työuransa jälkeen lastensa elätettäviksi, ja aikuiset lapset kokevat vanhempiensa elättämisen maksavan heille liikaa. Asiasta uutisoi tässä UPI.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Nimettömänä pysyttelevä lähde pohjoisesta Hamgyongin provinssista kertoo Radio Free Asialle, että yleinen näky eri puolilla Pohjois-Koreaa ovat vanhukset, jotka ovat kerääntyneet puistoihin ja juna-asemille. Ihmiset, jotka eivät voi ikänsä puolesta enää tehdä töitä, lähtevät kotoaan välttyäkseen välirikolta lastensa kanssa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Vanhempien ja lasten väliset konfliktit ovat johtaneet lähteen kertoman mukaan siihen, että aikuiset lapset kehottavat ikääntyneitä vanhempia tekemään itsemurhan. Kehotus itsemurhaan ei ole uusi etenkään Pohjois-Korean sotaveteraaneille, jotka eivät ole saaneet kunnioitusta jälkipolviltaan tai Pohjois-Korean valtiolta.

Nuorten ihmisten vanhemmilleen esittämästä kehotuksesta itsemurhaan on tulossa trendi, lähde kertoo.

Mainos