Ikääntyvien heikko asema työmarkkinoilla este työurien pidentämiselle

Kokoomusnaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Lenita Toivakka pitää ikääntyvien asemaa työmarkkinoilla esteenä työurien pidentämiselle.

Lenita Toivakka huomauttaa, että jo 50-vuotiaiden on Suomessa vaikeaa saada uutta työtä työttömäksi jouduttuaan.

– Huoltosuhteen heiketessä meillä ei ole varaa siihen, että koko ajan hupenevasta työikäisten joukosta ei kelpaa työhön kaikkein kokenein väki, hän sanoi torstaina ikäjohtamisen seminaarissa Mikkelissä.

Toivakka muistuttaa, että eläkeiän nostamisella ei saavuteta muuta kuin lisää työttömyysvuosia, ellei ikääntyvien arvostuksessa työntekijöinä tapahdu muutosta.

Toivakan mukaan tarvitaan asennemuutosta ja johtamisen ryhtiliikettä, jotta suomalaisilla työpaikoilla huomioidaan nykyistä paremmin eri-ikäiset työntekijät. Hän haluaakin työpaikoille ikäohjelmia, joilla mahdollistetaan työn uudelleen järjestelyt ja työajan joustot.

Mainos