Keskustan kansanedustaja Joonas Könttä kirjoittaa twitterissä mediasta, toimittajista ja puolueensa keskustan suhteesta mediaan.
– Törmään usein käsitykseen ”Etelän mediasta” ja ”kaunasta” keskustaa kohtaan, Joonas Könttä toteaa.
– Ikään kuin koko media yhtenä könttänä olisi asettunut yhtä puoluetta – keskustaa – vastaan. En itse ajattele näin.
Hänen mukaansa kohut, isot otsikot ja kolumnien naljailu ovat osa median tapaa toimia ja ”minusta Suomessa kaikki puolueet saavat osansa”.
– Luonnollisesti keskusta ehkä eniten viime vuosina, sillä se on ollut yksi 2000-luvun menestyneimpiä puolueita ja siten käyttänyt paljon valtaa.
Keskustan pääministereitä hänen mukaansa on tölvitty ja paljon.
– Varmasti myös syystä. Mutta niin toimittiin myös kokoomuksen pääministereitä kohtaan ja toimitaan varmasti enenevissä määrin myös SDP:tä kohtaan. Kuuluu pelin henkeen, keskustaedustaja toteaa.
Hän kysyy, voiko joillain toimittajilla olla kaunaa juuri keskustaa kohtaan.
– Varmasti. Meillä kaikilla on historiamme, ystävyyssuhteemme, tietty tapa ajatella maailmasta ja monella politiikan toimittajalla on vahva näkemys ideologiasta. Se näkyy ja miksei näkyisi. Ihmisiä tässä ollaan.
Köntän mukaan keskustan osaa myös olla erittäin kiinnostava puolue ja vähempikin riittäisi, mutta mitään seisovaa vettä puolue ei ole.
– Ja onpa syytä myös itsessämme – kun teemme virheitä, niistä pitääkin uutisoida. Toki myös onnistumisia voisi uutisoida enemmän, mutta kaikelle on paikkansa ja aikansa.
#Media’sta ja toimittajista. Ja Suomen #Keskusta’n suhteesta mediaan muutama sana. Törmään usein käsitykseen ”Etelän mediasta” ja ”kaunasta” Keskustaa kohtaan. Ikään kuin koko media yhtenä könttänä olisi asettunut yhtä puoluetta – Keskustaa – vastaan. En itse ajattele näin. 1/6
— Joonas Könttä (@joonaskontta) May 26, 2021