Ekologi ja evoluutiobiologi Tuomas Aivelo on kirjoittanut teoksen Loputtomat loiset. Ajatuksen kirjaan hän sai Tiede -lehden nettisivuilla pitämästään Kaiken takana on loinen -blogistaan. Aivelo halusi laajentaa aihetta ja paneutua teoksessaan ennen kaikkea ihmisen tauteihin ja loisiin.
Maanviljelyn keksiminen johti ihmisten syntyvyyden rajuun kasvuun. Ihmisyhteisöjen kasvun kautta myös loiset lisääntyivät, koska maanviljelys sitoi samalla alueelle paljon ihmisiä. Loisten monimuotoisuuden kannalta on tärkeää, että ihmisiä on paljon. Keskiajalla kaupungit olivat taudeille ihanteellisia, koska hygienia oli vielä heikkoa.
Termistä suolistoloinen tulee valtaosalle suomalaisista mieleen lapamato. Sitä ei täällä juurikaan enää esiinny, mutta maailmanlaajuisesti sadat miljoonat ihmiset kantavat sitä suolissaan.
Suomessakin maailman laajimmalle levinnyt loismato, kihomato, on yleinen. Lisäksi keskiverto suomalainen kohtaa elämänsä aikana kymmeniä eri tartuntatauteja, kuten influenssoja, ruokamyrkytyksiä, noroviruksia tai huuliherpeksiä.
Aivelon kirjassa on kuvattu selkeästi, miten loiset pääsevät ihmiseen. Monet loistaudit ovat erityisesti trooppisten maiden ongelmia. Esimerkiksi sian heisimato (Taenia solium) ei pidä kiirettä. Jos sika syö heisimadon munien saastuttamaa ruokaa, munat koteloituvat lihakseen odottamaan jopa vuosiksi.
Ihminen voi saada heisimatotartunnan syödessään huonosti kypsennettyä sianlihaa. Pahimmillaan seurauksena voi olla kystiserkoosi eli matorakkulatauti. Yleisimmin kystiserkoosirakkuloita on ihossa, lihaksissa, sisäelimissä ja aivoissa. Muissa elimissä ne aiheuttavat harvoin oireita, mutta aivoissa ne voivat saada aikaan keskushermosto-oireita, kuten halvauksia, näköhäiriöitä ja epilepsian.
Malariaa oli Suomessakin
Malarialoinen on erittäin tehokas leviäjä ja malaria on edelleen yksi vaarallisimmista taudeista. Tautiin ei ole keksitty rokotetta ja siihen kuolee vuosittain miljoonia ihmisiä. Loisen tartuttama hyttynen ei tunne itseään helposti kylläiseksi ja imee siten kauemmin verta ja malarialoisilla on enemmän aikaa siirtyä hyttysestä ihmiseen.
Trooppisten alueiden ulkopuolella esiintyy Plasmodium vivaxin aiheuttamaa malariaa, joka selviytyy jopa 15 asteen lämpötilassa. Siten loisesta on tullut yleinen taudinaiheuttaja ympäri maailman.
Monille on varmasti yllätys, että malaria oli ennen sotavuosia melko yleinen tauti Suomessa. Aivelon mukaan enimmillään viidellä prosentilla suomalaisista oli vuosittain malaria.
Malarialoisten lisääntymisen kannalta suomalaiset pirtit olivat ihanteellisia. Pirtissä oli paljon ihmisiä, riittävän kosteaa ja aina lämmintä. Suurin osa tartunnoista tapahtui joulu-toukokuun välillä, jolloin ihmiset olivat tiiviisti yhdessä. Perhekoon pienentyminen ja asumisväljyyden kasvaminen tappoi malarialoiset Suomesta.
Guineanmato
Yksi iljettävimmistä ja ihmisen pitkäaikaisimmista loisista on guineanmato. Se on noin metrin pituinen ja spagetin paksuinen mato, joka elää ihmisen jalassa. Mato päätyy ihmiseen epäpuhtaasta juomavedestä ja siirtyy jalan imusuoniin. Siellä loinen alkaa kasvaa ja ollessaan valmis munimaan, se tuottaa jalkaan polttelevan patin.
Kivunlievityksenä toimii monesti vesi. Paiseen joutuessa kosketuksiin veden kanssa se puhkeaa ja madon munat pääsevät esimerkiksi jokeen jatkamaan elinkiertoa.
Guineanmadon leviämiskeino vaikuttaa siis nerokkaalta. Loisten on helpompi lisääntyä, jos ne pystyvät vaikuttamaan isäntänsä käyttäytymiseen.
Madon poistaminen on monimutkainen prosessi. Paisevaiheen aikana jalka voidaan laittaa vesiämpäriin ja patin auettua se tyhjennetään kauas vesistöistä. Itse madosta pääsee eroon tarttumalla sen peräpäästä kiinni ja kerimällä sitä tikun ympärille. Matoa ei kuitenkaan saa vetää liian nopeasti, jolloin se katkeaa. Kerimistä voi tehdä vain muutaman millin päivässä, joten kivulias prosessi kestää väistämättä kuukausia ja vaikeuttaa kävelemistä.
Kaikeksi onneksi guineanmato on kuolemassa sukupuuttoon pääasiassa juomaveden suodattamisen ansiosta. Muutos on huikea, koska vielä 1980-luvun puolivälissä tartuntoja oli vuosittain 3,5 miljoonaa ja vuonna 2017 enää 26 kappaletta.
Aivelo tosin toteaa hieman haikeasti: Guineanmadon mukana katoaa paitsi ihmisen pitkäaikainen riesa, myös yksi omalaatuinen ja erityinen elämänmuoto, jota emme oikeastaan tunne lainkaan.
Osasta loisista ihminen ei pääse pitkään aikaan eroon. Näihin kuuluu heisimatoihin lukeutuva ekinokokki, jota esiintyy Euroopassa kahta lajia. Vaikka ekinokokkia on luonnossa suuret määrät, niin loinen tarttuu heikosti ihmiseen, vain noin prosentti ekinokokin munia nielleistä saa varsinaisen tartunnan.
Loisten etuna on valtava yksilömäärä ja lyhyt sukupolvien väli. Lisäksi Aivelo muistuttaa, että evolutiivinen kilpajuoksu takaa tautien olemassaolon. Jos ihminen keksii keinon nujertaa taudinaiheuttajan, se kehittää vastaiskun. Taudinaiheuttajien on pystyttävä vastaamaan haasteeseen tai ne kuolevat sukupuuttoon.
Tuomas Aivelo: Loputtomat loiset. Like Kustannus Oy. 340 s.
Kirjoittanut: FT JARKKO KEMPPI