Kahdessa tapauksessa EIT totesi, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaista kieltoa syyttää ja rangaista kahdesti oli loukattu.
Tapaukset koskivat valittajia, joille oli asetettu veronkorotuksia, ja jotka oli myöhemmin tuomittu veropetoksesta rikosprosessissa. EIT on jo aiemmin katsonut, että Suomen verolainsäädännön mukaan määrätty veronkorotus on rangaistuksenluonteinen.
Tapauksissa oli kysymys siitä, katsotaanko kielto syyttää ja rangaista kahdesti esteeksi peräkkäisille menettelyille eli vasta silloin, kun veronkorotuksen tullessa lopulliseksi, nostetaan saman menettelyn perusteella syyte verorikoksesta vai estääkö syytteen tutkimisen jo samaa asiaa koskevan veronkorotusasian samanaikainen vireilläolo.
EIT katsoi asian samanaikaisen vireilläolon erillisissä prosesseissa loukkaavan kieltoa syyttää ja rangaista kahdesti, sillä toista prosessia ei ollut keskeytetty ensimmäisen prosessin tullessa lopulliseksi. EIT totesi kuitenkin, että tapausten jälkeen Suomen oikeuskäytännössä ja lainsäädännössä tapahtuneet muutokset vaikuttaisivat vastaavan EIT:n nyt ottamaa kantaa.
EIT määräsi valtion korvaamaan molemmille valittajille 3 000 euroa aineettomista vahingoista ja 943 euroa oikeudenkäyntikuluista toiselle valittajista ja toiselle 2 500 euroa.
Kahdessa muussa tapauksessa EIT ei todennut loukkausta. Näistä toisessa EIT totesi, että valittajalla oli tosiasiallinen mahdollisuus estää kaksinkertainen rangaistus valittamalla hänelle annetussa määräajassa, mitä hän ei tehnyt. Toisessa tapauksessa, jossa EIT ei todennut loukkausta, oli EIT:n mukaan kyse eri tosiseikkoihin perustuvista prosesseista.