“Kiovan hallintoa vastustavat taistelijat käyttävät pahoinpitelyjä ja kidnappauksia saadakseen viestinsä perille. Kaikkien, jotka eivät ole heidän kanssaan samaa mieltä tulee joko häipyä tai olla hiljaa”, Human Rights Watchin (HRW) Euroopan ja Keski-Aasian johtaja Hugh Williamson toteaa järjestön tiedotteessa.
HRW:n mukaan Kaakkois-Ukrainan armeijaksi itseään kutsuva aseistettu liike otti Luhanskin kaupungin haltuunsa huhtikuussa ja on sen jälkeen siepannut kymmeniä ihmisiä.
Joitakin siepatuista on hakattu ja kidutettu.
Väkivalta kohdistuu erityisesti Kiovan nykyhallinnon puolustajina pidettyihin. Taistelijat ovat kuitenkin myös siepanneet muun muassa ryhmän nigerialaisia opiskelijoita.
Järjestön haastattelemat ukrainalaiset ovat kertoneet karmeita tarinoita kokemuksistaan.
Eräs rehtori oli raahattu aseella uhaten ulos koulustaan kesken päivän ja viety taistelijoiden muodostaman kansantuomioistuimen eteen. Itäukrainalaisen perheen koti oli puolestaan ammuttu seulaksi, koska näitä pidettiin Kiovan hallinnon tukijoina. Taistelijat olivat myös pahoinpidelleet perheen isän ja 24-vuotiaan pojan.
Kaikkia HRW:lle puhuneita väkivallan uhreiksi joutuneita oli säilytetty Luhanskin turvallisuuspalvelun toimistorakennuksessa. Taistelijat käyttävät sitä tilapäisenä vankilana ja päämajanaan. Useimmat kaapatuista oli vapautettu parin päivän sisällä, mutta monien uskotaan olevan edelleen vangittuina. Esimerkiksi entinen nykyhallintoa tukevan turvallisuusyksikön johtaja on ollut vangittuna huhtikuun lopusta lähtien.
HRW:n haastattelemien ukrainalaisten mukaan Luhansk vaikuttaa liukuvan kohti kaaosta eikä viranomaisiin voi luottaa.
“Kaduilla näkyy kyllä poliisiautoja, mutta et voi millään tietää, ketä niissä on sisällä”, eräs Etyjin tarkkailija kertoi.
Williamsonin mukaan Itä-Ukrainan taistelijat ovat menettäneet täysin kontrollin.
“Sieppaukset, pahoinpitelyt ja kidutus ovat vakavia rikoksia. Itä-Ukrainan terrorin on loputtava”, Williamson sanoo.