Ihmiskunta on lihavampi kuin koskaan

Tuoreen tutkimuksen mukaan ylipainoisia tai lihavia on jo noin kolmannes ihmiskunnasta eli yli kaksi miljardia ihmistä.

Tiedot perustuvat 188 maan terveystietoihin vuosilta 1980–2013 ja ne osoittavat lihavuuden yleistyneen hurjasti, kertoo uutispalvelu Duodecim.

Vuonna 1980 maapallolla oli alle 900 miljoonaa ylipainoista tai lihavaa ihmistä, mutta vuonna 2013 heitä oli jo 2,1 miljardia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kehittyneissä ja varakkaissa maissa lihavuus on yleisempää miehillä ja köyhemmissä maissa naisilla.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ylipainoisuus on kuitenkin samanlainen terveysongelma riippumatta iästä, sukupuolesta ja tulotasosta, tutkijat kirjoittavat. He myös muistuttavat, ettei vielä yksikään maa ole onnistunut taittamaan lihavuusepidemian kasvua.

Yli puolet maailman ylipainoisista asuu kymmenessä maassa. Eniten heitä on Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Intiassa sekä Venäjällä, Brasiliassa, Meksikossa, Egyptissä, Saksassa, Pakistanissa ja Indonesiassa.

Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Lancet-lehdessä.

Mainos