Ihmiskauppaa ja paritusta koskevia rangaistussäännöksiä viilataan

Rikoslain ihmiskauppaa ja paritusta koskevia rangaistussäännöksiä aiotaan täsmentää.

Torstaina eduskunnalle annetun hallituksen esityksen tavoitteena on selventää rajanvetoa ihmiskaupparikosten ja paritusrikosten välillä.

Esimerkiksi painostamista koskeva tekotapa siirrettäisiin paritussäännöksestä ihmiskauppasäännökseen. Painostamista sisältävät teot katsottaisiin jatkossa ihmiskaupaksi eikä paritukseksi.

Esityksessä korostetaan myös, että alle 18-vuotiaan parittamista on arvioitava lähtökohtaisesti ihmiskaupparikoksena.

Parituksen kohteena olleen henkilön asemaa rikosprosessissa aiotaan myös kohentaa. Hänelle voitaisiin esitutkintaa varten määrätä avustaja riippumatta siitä, onko hänet katsottu asianomistajaksi.

Parituksen kohteelle voitaisiin määrätä myös tukihenkilö esitutkintaa ja oikeudenkäyntiä varten. Avustajan ja tukihenkilön palkkio ja korvaus maksetaan valtion varoista.

Oikeushenkilön rikosoikeudellista vastuuta kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä laajennettaisiin siten, että myös oikeushenkilö eli yritys tai yhteisö voitaisiin ehdotuksen mukaan tuomita tästä rikoksesta yhteisösakkoon. Lisäksi liiketoiminnassa kiskonnantapaiseen työsyrjintään syyllistynyt voitaisiin määrätä liiketoimintakieltoon.

Lakiesityksen taustalla ovat olleet erityisesti kansallisena ihmiskaupparaportoijana toimivan vähemmistövaltuutetun kertomus ja sen johdosta annetut eduskunnan lausumat sekä ihmiskaupan vastaista toimintasuunnitelmaa päivittäneen ohjausryhmän loppuraportti.

Mainos