Ihmiskaupan lapsiuhreista yli tuhat seksuaalisen hyväksikäytön kohteena EU:ssa

Euroopan komissio mukaan vuosina 2010–2012 unionissa kirjattiin 30 146 ihmiskauppatapausten uhria.

Samalla ajanjaksolla EU:ssa nostettiin syyte 8 551 ihmiskauppiasta vastaan. Kirjatuissa tapauksissa 80 prosenttia uhreista oli tyttöjä ja naisia.

Ihmiskaupan lapsiuhreista yli tuhat oli joutunut seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Eniten uhreja tulee Romaniasta ja Bulgariasta.

Ihmiskaupan vastaista EU:n teemapäivää vietettiin tänään lauantaina.

Ihmiskaupan vastainen direktiivi annettiin vuonna 2011. Sen ansiosta ihmiskaupparikoksista annetaan nyt yhtä ankarat tuomiot ja yhdenmukaiset vankeusrangaistukset kaikissa EU:n jäsenmaissa. Direktiivi myös velvoittaa antamaan asianmukaista tukea uhreille.

Saatavilla olevat luvut osoittavat, että mahdollisuutta myöntää väliaikainen oleskelulupa yhteistyötä tekeville uhreille käytetään liian vähän. Esimerkiksi vuonna 2012 EU:ssa myönnettiin tällaisia lupia vain 1124, kun samana vuonna kolmansista maista lähtöisin olevia ihmiskaupan uhreja oli 2171.

Mainos