[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”luoma-01″ mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]On olemassa sana, jota uusi arkkipiispa ei mielellään käytä. Sana, jolla on vahva positiivinen lataus. Sana, jonka nimeen kaikki tuntuvat vannovan tässä yhteiskunnassa.
Tuo sana on suvaitsevaisuus. Se on kesäkuun alusta virkaan vihittävän Tapio Luoman mielestä ”ihan hyvä kuvaamaan demokratiaa”, mutta:
– Omassa ajattelussani tuo sana herättää kysymyksen, jääkö se sittenkin puolitiehen? Jos sanon olevani suvaitsevainen, annanko itselleni ikään kuin luvan sietää eri tavalla ajattelevaa tai erilaista ihmistä?
Yhtäkkiä hienolta kuulostavaan sanaan tuleekin ylimielinen lataus. Tapio Luoma kehottaa tavoittelemaan sen sijaan lähimmäisen rakkautta, joka menee astetta pidemmälle. Kuten Jeesus sanoi: Rakastakaa vihollisianne!
– Ei pidä tyytyä vain erilaisuuden sietämiseen, vaan toivottaa se tervetulleeksi. Oltava valmis myös rakastamaan häntä, joka minun silmissäni on erilainen, hän miettii.
Se on monille helpommin sanottu kuin tehty. Istumme tätä haastattelua tehtäessä vielä Espoon hiippakunnan piispan, teologian tohtorin Tapio Luoman työhuoneessa Kirkkokatu 10:ssä. Maaliskuun alussa ratkesi, että Luomasta tulee evankelis-luterilaisen kirkon seuraava arkkipiispa. Hän sai toisella kierroksella 56 prosenttia äänistä ja peittosi näin vastaehdokkaansa Porvoon hiippakunnan piispan Björn Vikströmin.
Tapio Luoma on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta Kurikasta. Hänet vihittiin papiksi Lapualla 1987. Hän on työskennellyt käytännössä koko elämänsä kirkon palveluksessa lukuun ottamatta vuosia 1986–1987, jolloin hän toimi Yleisradion kuuluttajana. Vaikka Luoma puhuu nopeasti, artikulaatio on selkeä.
Tulevaa arkkipiispaa on luonnehdittu eläkkeelle jäävää Kari Mäkistä konservatiivisemmaksi. Maltilliseksi ja tasaiseksi mieheksi, joka ei turhia hötkyile. Kriitikot ovat taas arvostelleet häntä näkymättömäksi ja liian varovaiseksi kannanotoissaan. ”Eikö piispan pitäisi johtaa laumaa eikä lauman piispaa?” vaati dogmatiikan professori Miikka Ruokanen Kotimaa24:n blogissaan marraskuussa viitaten Luoman avioliittokantaan. Tapio Luoma on sanonut kannattavansa miehen ja naisen välistä avioliittoa, mutta olevansa valmis vihkimään myös samaa sukupuolta olevia, mikäli kirkolliskokous näin päättää.
Palataan tähän myöhemmin. Haastattelun aikana selviää, että tiukoilla kannoilla johtamisen sijaan uusi arkkipiispa leikittelee mielellään paradokseilla. Kyseenalaistaa vallitsevia käsityksiä. Raivaa teitä uusille tulkinnoille ja erilaisuuden harmonialle.
Mitä onkaan suvaitsevaisuus? Kuka on puhdas liberaali? Saati konservatiivi? Moni ajattelee, että kirkosta on tullut nykyajan ihmiselle vieras, mutta Luoma heittää tähänkin toisenlaisen näkökulman: Onko kirkosta tullut meille sittenkin liian tuttu? Luulemme tuntevamme kirkkomme, muttemme tunnekaan.
– Kaikkea sitä rikkautta, mikä liittyy kristilliseen uskoon ja kirkkomme perinteeseen, ei välttämättä enää osata löytää sieltä pinnan alta, Luoma puntaroi.
Peiliin katsomista Luoma näkee tässä kirkolla, joka ei ole ehkä oikein osannut puhutella tämän ajan ihmistä. Toiseksi hän näkee taustalla myös kristillisen tietämyksen ohenemista.
Mihin kirkkoa tarvitaan tänä päivänä? Tapio Luoma näkee kaiken keskiössä Jumalan ja ihmisen, joiden välillä on olemassa suhde. Ihmisen, jolla on paljon kysymyksiä liittyen omaan olemassa oloonsa ja elämän eri vaiheisiin. Kirkko voi toimia alustana näiden kysymysten pohtimiseen.
– Tarve perimmäisten kysymysten pohtimiseen ei ole vuosisatojen mittaan miksikään muuttunut ja siksi myös kirkolla on edelleen tänä päivänä annettavaa, hän katsoo.
Tapio Luoma on tehnyt väitöskirjansa teologian ja luonnontieteiden välisestä suhteesta. Ovatko evoluutioteoria ja luomiusko ristiriidassa keskenään? Kyllä, jos Raamattua tulkitaan kirjaimellisesti ja siltä odotetaan faktoja tarjoavaa selitystä. Ei, jos kummatkin kertovat jotain olennaista todellisuudesta – omista näkökulmistaan.
Osapuilleen näin Luoma kuvasi asiaa rippikoululaisille Raudaskylässä 2009. Luoma katsoi, että evoluutioteoria on ”tarkka kuvaus siitä, miten Jumala on elämän luonut ja yhä luo”.
Vaikka Tapio Luoman mielestä kirkolla olisi edelleen paljon annettavaa, jäsenmäärä laskee Suomessa tasaisen varmasti. Kirkkoon kuuluu 71 prosenttia väestöstä, helsinkiläisistä enää 53 prosenttia. Luoma muistuttaa, ettei Suomen ilmiö ole poikkeuksellinen. Vastaavaa kehitystä tapahtuu muissakin läntisissä demokratioissa. Sen sijaan Afrikassa ja Aasiassa kristillisten kirkkojen suosio kasvaa. Luoman mielestä kristillisen uskon elinvoima ei ole kadonnut, mutta uskonnollisten instituutioiden rooli on ihmisten silmissä muuttunut.
– Tämän ajan ihminen on ylipäänsä epäileväinen kaikkia instituutioita kohtaan ja luulen, että monet aatteelliset järjestöt joutuvat painiskelemaan saman ongelman kanssa.
Miten kirkko pystyisi puhuttelemaan tämän ajan ihmistä? Tapio Luoman mielestä kirkko toimii jo monella tapaa ansiokkaasti esimerkiksi sosiaalisen median foorumeilla. Tärkeintä ovat kuitenkin kasvokkain kohtaamiset.
– Kun tapahtuu kohtaamisia, välittyykö näistä sellainen inhimillisyys ja lämpö, että ihminen kokee, että tuolla kirkon edustajalla tai seurakunnan työntekijällä on minulle jotain annettavaa?
Luoma ei kiistä kuitenkaan kirkon jäsenmäärän väistämättömältä näyttävää laskutrendiä ja sen synnyttämää uhkaa:
– Suurin ja nopein uhka tässä kehityksessä kirkolle on se, että resursseja joudutaan miettimään uudelleen.
[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][rev_slider alias=”luoma-02″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Kun tulevaisuudessa kirkollisveron maksajia on entistä vähemmän, mistä karsitaan ensinnä? Uusi arkkipiispa nostaa esiin kaksi isoa kustannuserää, jotka kirkossa on jo tiedostettu: kiinteistöt ja henkilöstö.
– Vaikka monien kirkon kiinteistöjen realisoiminen on osoittautunut vaikeaksi, tässä on mahdollista säästää. On pohdittava myös, miten kirkkojen tiloja voitaisiin käyttää nykyistä monipuolisemmin. Esimerkiksi Keski-Euroopassa monissa kirkoissa toimii myös päiväkerhoja ja muuta tämänkaltaista.
Henkilöstön asema on Tapio Luoman mielestä erityisen vaikea ja kipeä kysymys, koska kirkolla on töissä paljon koulutettua ja ammattitaitoista väkeä.
– Kirkolla on tällä hetkellä noin 20 000 työntekijää ympäri Suomen. Kyllähän se on valitettavaa, että ennen pitkää joudumme myös miettimään, minkälaisella henkilöstöllä voimme enää tulevaisuudessa töitä tehdä.
Mahdollisia ennusteita tai lukuja Luoma ei lähde vielä tässä vaiheessa lyömään pöytään. Entä mikä on se, mistä kirkko viimeisenä karsii? Tapio Luoma miettii pitkään ja nostaa sitten esiin – kenties vähän yllättäen – jumalanpalvelukset.
– Kirkon tunnusmerkki on se, että se viettää jumalanpalvelusta. Missään maailmassa ei ole kirkkoa tai seurakuntaa, joka toimisi ilman jumalanpalvelusta tai messua. Ilman sitä, että ihmiset kokoontuvat yhteen. Sieltä lähdetään toimimaan tässä maailmassa, palvelemaan lähimmäistä ja kohtaamaan ihmisiä. Siitä kasvaa kirkon elämä.
Vaikka perinteiset jumalanpalvelukset kaikuvat paljolti puolityhjille kirkkosaleille, Luoman mukaan seurakunnista löytyy rohkaisevia esimerkkejä myös toisensuuntaisesta kehityksestä.
– Kun seurakuntalaisia on kannustettu ottamaan vastuuta jumalanpalveluselämästä, niin tätä kautta on saatu ihmisiä mukaan ja tämä on säteillyt myönteisesti kyseisten seurakuntien muihinkin toimintoihin.
Tapio Luoma sanoo kasvaneensa itse siihen perinteeseen ja ymmärrykseen, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Tämä on toistaiseksi myös kirkon virallinen linja.
Toukokuun kirkolliskokous pyysi piispainkokousta edelleen selvittämään vaihtoehtoja avioliittokäsityksestä vallitsevan erimielisyyden ratkaisemiseksi, vaikka itse aloite kirkon avioliittokäsityksen laajentamiseksi ei saanutkaan riittävää kannatusta. Ymmärrys seksuaalivähemmistöjen asiaa kohtaan on joka tapauksessa kirkossa kasvanut.
– Tilanne kirkossa kertoo siitä, että kirkon näkemys avioliitosta perustuu pitkään perinteeseen. Itsestään selvinä pidetyt asiat muuttuvat aina hitaasti. Traditio ei pyri tietoisesti olemaan hankala, jarrutteleva ja tässä tapauksessa seksuaalivähemmistöt ohittava – se vain on yksinkertaisesti traditio. Joka siihen haluaa muutosta, hänen on varauduttava kärsivällisyyteen. Kirkon avioliittokäsityksen laajentamisesta voi päättää vain kirkolliskokous, eivät yksittäiset ihmiset, Luoma huomauttaa.
Luoman mukaan samaa sukupuolta olevien parien vihkimiset ovat ongelmallisia niin kauan, kun ne eivät perustu yhteiseen päätökseen.
– Jos kirkolliskokous päättää jatkossa toisin, pystyn hyvin elämään sellaisen ratkaisun kanssa. Toivon kuitenkin, että me kirkossa pystyisimme tekemään tuon ratkaisun omista lähtökohdistamme käsin.
Tällä Luoma tarkoittaa sitä, ettei avioliittokäsitystä laajennettaisi julkisuuden paineesta vaan niin, että kirkko pystyisi perustelemaan sen omasta uskostaan ja traditiostaan käsin. Entä kritiikki, jonka mukaan tulevan arkkipiispan tulisi näyttää tässä suuntaa eikä piiloutua kirkolliskokouksen selän taa?
– Ymmärrän kritiikin, mutta niin kauan kuin kirkon sisällä on tästä asiasta olemassa vahvasti eriäviä näkemyksiä, koen ensisijaiseksi tehtäväkseni arkkipiispana varmistaa, että tilaa keskustelulle löytyy.
Uusi arkkipiispa sanoo, ettei aio nousta barrikadeille eikä lähteä liputtamaan ”minkään näkökannan puolesta tässä asiassa”.
– Sen suhteen nousen kuitenkin barrikadeille ja voimakkaasti, että meidän täytyy toisiamme kuunnellen ja kunnioittaen tästä asiasta keskustella ja sitä kautta etsiä yhteistä tietä eteenpäin.
Mitä haittaa siitä olisi, jos kirkko ryhtyisi vihkimään samaa sukupuolia olevia avioliittoon?
– Tietysti tässä murtuisi kirkkomme osalta pitkä kristillinen perinne. Ennen kaikkea kyse on minusta kuitenkin siitä, minkälaisin ehdoin ja perustein kirkko ratkaisunsa tekee. Kuten olen jo aiemmin sanonut, uskon, että kirkkomme todennäköisesti jossain vaiheessa katsoo, että myös samaa sukupuolta olevat voivat mennä keskenään kirkossa naimisiin. En näe tätä ratkaisua kirkon kohtalon kysymyksenä tai uhkakuvana.
Entä liberaalien ja konservatiivien välinen jännite kirkon sisällä? Miten sen kanssa pystytään toiminaan jatkossa?
– En ole kovin ihastunut lainkaan tästä jaottelusta, sillä ketään ihmistä ei voi minusta luokitella puhtaasti liberaaliksi tai konservatiiviksi. Tällainen mustavalkoinen ajattelu, se ei tee oikeutta kenellekään meistä.
Luoman mukaan kyseinen jaottelu kulminoituu tällä hetkellä aika vahvasti lähinnä avioliittokysymyksessä sekä suhtautumisessa naisten pappisvirkaan. Hän muistuttaa, että erilaiset näkemykset ja tulkinnat eivät ole kirkon sisällä mitään uutta, vaan niitä on ollut kautta aikojen.
– Kirkon puolesta toivon, ettei eri mieltä oleminen ja erilaiset näkemykset peittäisi alleen sitä isoa kuvaa, joka meitä kuitenkin yhdistää.
Arkkipiispan tehtävässään Luoma sanoo haluavansa kirkastaa juuri tätä. Kuten poliittisissa puolueissa, kirkon sisälläkin on erilaisia ”siipiä” ja käsityksiä asioista. Ja saa ollakin, kunhan erilaisia näkemyksiä kunnioitetaan.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][rev_slider alias=”luoma-03″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]
Mitä tulee väistyvään arkkipiispaan Kari Mäkiseen, Tapio Luoma sanoo arvostavansa ja ihailevansa etenkin hänen rauhallista tapaansa pohdiskella asioita.
– Siinä on paljon sellaista, mikä on ollut minusta hyvää.
Entä mitä tuleva arkkipiispa tekisi toisin? Luoma miettii ja toteaa jo nykyisessä virassaankin puhuneensa paljon hengellisen elämän tärkeydestä tässä ajassa.
– Ehkä tuo hengellisen ulottuvuuden mukaan ottaminen voimakkaammin on asia, joka istuu minulle aika luontevasti, hän arvioi.
Kari Mäkistä on arvosteltu kokoomus- ja oikeistolaispiireissä usein vasemmalle kallistuvista kannanotoista. Jos ajatellaan kirkon ja politiikan välistä suhdetta, minkälaisia ajatuksia se herättää? Kuinka paljon kirkon on hyvä ottaa kantaa poliittisiin kysymyksiin?
– En näe oikeana, että kirkko ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin puoluepoliittisista intresseistä käsin. Yhteiskunnallisiin kysymyksiin kantaa ottaminen on kuitenkin aivan oikeutettua ja perusteltua, koska kirkko on tekemisissä paljon erilaisten ihmisten kanssa. Seurakunnissa tiedetään varsin hyvin, minkälaisten paineiden ja hyvienkin asioiden keskellä ihmiset elävät.
Missä menee raja? Voiko kirkko ottaa vaikkapa sellaisen kannan, että perusturva on meillä liian matala?
– Kyllä kirkko sellaisen kannan voi ottaa, kunhan se tekee sen omista lähtökohdistaan ja todellisuuden tulkinnastaan käsin eikä minkään poliittisen puolueen kannattajana tai tukijana, Luoma näkee ja jatkaa:
– Onhan se selvä, että esimerkiksi köyhyyskysymys on sellainen, jossa jonkun poliittisen näkemyksen omaksuneet saattavat nähdä, että kirkko olisi asiaan tarttuessaan hännystelemässä tai seuraamassa jonkun toisen poliittisen puolueen linjauksia. Näin ei tietenkään voi olla jo senkään vuoksi, että kyse on koko yhteiskunnan yhteisestä ongelmasta.
Tapio Luoma haluaa heittää tähän väliin kuitenkin vastakysymyksen: Mitä tarkoitetaan kirkon kannalla? Arkkipiispan näkemystä? Kirkkohallituksen? Kirkolliskokouksen? Hän muistuttaa, että kirkkohallituksessa toimii erityinen yksikkö, jonka tehtäviin kuuluu arvioida yhteiskunnan kehitystä ja tulkita tätä kristillisen uskon ja kirkon valossa.
– Meillä toimii kirkon sisällä monia tahoja, jotka voi kuulla julkisuudessa kirkon äänenä.
Tapio Luoman mukaan kirkon pitäisi yhteiskuntakritiikissään ja kannanotoissaan keskittyä tavoittelemaan ihmisen hyvää – taustoista riippumatta.
– Olen ollut paljon tekemisissä Etelä-Pohjanmaalla myös esimerkiksi yrittäjien kanssa ja nähnyt, miten arvokasta työtä monet pienyrittäjät tekevät työllistäessään ihmisiä. Olen nähnyt myös heihin kohdistuvat paineet ja sen, miten heidän jaksamisestaan on kiinni monen muunkin leipä ja toimeentulo.
Nykyisessä yhteiskunnassa ja etenkin sosiaalisessa mediassa mielipiteet tuppaavat kärjistymään. Huolestuttaako ilmiö? Tapio Luoma myöntää olevansa tästä huolissaan. Hän näkee tässä yhtymäkohtia myös demokratioiden kriisiin ja ääriliikkeiden nousuun.
– Vakiintuneiden demokratioissa ongelmana on, että meiltä alkaa kadota ymmärrys siitä, miksi demokraattinen järjestelmä on tarpeellinen. Saatamme pitää sitä pelkästään menettelytapakysymyksenä emmekä yhteiskunnallisena visiona, jota pitää kaiken aikaa rakentaa, Luoma pohtii.
Sosiaalinen media on luonut osaltaan alustaa, jolla eri syistä syntynyttä vihaa ja katkeruutta on mahdollista purkaa ja tuoda se näin täysin julkiseksi.
– Meillä olisi paljon skarppaamista siinä, että olisimme varovaisempia, mitä toisistamme sanomme ja minkälaisten silmälasien läpi me toisiamme katsomme. Monesti näyttää siltä, että toinen ihminen on lähtökohtaisesti uhka ja sen myötä häneen myös suhtaudumme.
Tapio Luoma huomauttaa, että sosiaalisen median kautta on syntynyt myös hyvää liikehdintää, kuten esimerkiksi erilaiset rasismin vastaiset ja sukupuolisen häirinnän esiin nostaneet kampanjat. Halveksiva ja vahingoittava toiminta on saatava loppumaan. Toisaalta tällaisten kampanjoiden kääntöpuolena on ilmennyt vastakkainasettelun kärjistymistä sukupuolten välillä ja ihmisten julmaakin leimaamista.
– On totta, että tällainen piirre toisinaan paljastuu, kun sosiaalisessa mediassa tartutaan epäkohtiin. Tämä herättää minusta laajemman kysymyksen, onko meidän aikamme jotenkin erityisellä tavalla moralistista? Onko niin, että yhtäkkiä moraali on tullut ainoaksi tulokulmaksi, mitä kautta me lähestymme toinen toisiamme?
Aikamme moralistisuus saa Tapio Luoman mietteliääksi.
– Armollisuus on ehkä se, mikä minusta on puuttunut monissa some-kohuissa. Voimakas kollektiivinen närkästys saattaa jopa musertaa ja tuhota ihmisen, jota suurella joukolla armotta kritisoidaan.
Kun katsoo historiassa taaksepäin, kirkkoa on pidetty yhteiskunnassa usein moraalisten asioiden esillä pitäjänä ja jonkinlaisena opettajana. Näin ei enää ole, vaan kirkon tai sen edustajien toimintaa arvostellaan ja uskalletaan kritisoida nykyisin herkästi myös moraalittomuudesta. Tapio Luoman mielestä kirkolla on tässä ajassa tarjottavana kuitenkin jotain tärkeää:
– Kirkolla on olemassa tämä armon näkökulma, jossa ihmistä katsotaan – silloinkin, kun hän on tehnyt väärin – silti ihmisenä, jolle täytyy antaa mahdollisuus myös uuteen alkuun.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]