Keskustan kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen kirjoitti aamupäivällä keskiviikkona Facebookissa, ettei voi enää olla hiljaa sote-uudistuksen ”taistelusta kulissien takana”. Heikkisen kirjoituksesta sai sellaisen kuvan, etteivät valinnanvapausneuvottelut etene.
– Nyt ollaan pattitilanteessa, kun kokoomus ei kuuntele ketään, ei terveydenhuollon asiantuntijoita, ei perustuslain asiantuntijoita eikä virkavastuussa lakia valmistelevia virkamiehiä. Neuvottelut ovat pelkkää farssia, kun tekstejä yritetään hyväksyttää lankoja pitkin pörriäisissä, Hannakaisa Heikkinen totesi.
Hän jakoi päivityksessään Helsingin Sanomien jutun, jonka mukaan asiantuntijat varoittelivat uusimmasta sote-ratkaisusta.
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen ihmettelee asiaa twitterissä.
– Ihmeellinen purkaus, kun samaan aikaan #pääministeri Sipilä kertoo: Ratkaisu #valinnanvapaus ja #sote on syntynyt?, Heinonen kirjoittaa.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on kertonut, että ratkaisu valinnanvapauden ongelmakohtiin oli syntynyt jo aamulla.
– Mitä se #Keskusta #Heikkinen puhuu? Eikö tiedä missä mennään? #Sipilä kertoo että sopu löytynyt, Heinonen kirjoittaa.
Myös valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) on kertonut hallituspuolueiden olevan sovussa valinnanvapauslaista.
– Perustavoite, että valinnanvapaus toteutuu pääsääntöisenä perustasolla ja soveltuvin osin erityistasolla, tulee toteutumaan, Orpo sanoi.
Ihmeellinen purkaus, kun samaan aikaan #pääministeri Sipilä kertoo: Ratkaisu #valinnanvapaus ja #sote on syntynyt?https://t.co/zV3P2OaZPv
— Timo Heinonen (@timoheinonen) October 18, 2017