ICT-alan työaikakirjanpidossa ja työaikajärjestelyissä suuria puutteita

Työsuojeluvalvonnan mukaan ICT-alalla on suuria puutteita työaikakirjanpidon pitämisessä ja työajan reunaehtojen sopimisessa.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelutarkastajat tekivät vuosien 2012-2013 aikana noin 800 tarkastusta ICT-alan työpaikkoihin. Tarkastuksia tehtiin muun muassa ohjelmisto- ja pelialan yrityksiin sekä yrityksiin, jotka tarjoavat tietopalveluja, atk-laitteistokonsultointia tai ohjelmistokonsultointia.

Lähes puolessa (48 %) tarkastetuista työpaikoista havaittiin puutteita työaikakirjanpidossa. Joillakin työpaikoilla työaikakirjanpito puuttui kokonaan, joillakin taas oli kirjattu vain osa työtunneista, esimerkiksi asiakkailta laskutetut tunnit.

Työaikalain mukaan työaikakirjanpidosta täytyy käydä ilmi kaikki tehdyt työtunnit ja niistä suoritetut korvaukset.

ICT-alan työpaikoissa suositaan liukuvaa työaikaa. Lähes puolella (44 %) tarkastetuista työpaikoista liukuvan työajan reunaehtojen sopimisessa oli kuitenkin puutteita. Työaikalaissa on kuitenkin määritelty tarkkaan vähimmäisehdot, joista työnantajan tulee sopia, mikäli työpaikalla on käytössä liukuva työaika.

Valvonnassa tehtyjen havaintojen perusteella varsinaiset ylityöt eivät näytä olevan ICT-alalla yleisiä, kun taas etätyön tekeminen kotoa käsin on tavallista. Työaikalaki ei edellytä työnantajaa pitämään kirjaa etätöistä, joten etätyön todellista määrää ei voida valvoa.

Työsuojelutarkastuksilla havaittiin myös, että ICT-alan työnantajat eivät ole riittävän kattavasti tunnistaneet työn psykososiaalisia kuormitustekijöitä. Näiden tunnistamisessa oli puutteita kolmanneksessa (33 %) valvotuista työpaikoista.

ICT-alalla tavallisia psykososiaalisia kuormitustekijöitä ovat esimerkiksi kohtuuton aikapaine, asiakassuhteisiin liittyvät vaatimukset, työn keskeytykset ja kansainvälistä työtä tekevillä haastavat työajat.

Vaikka vaarojen tunnistamisessa olikin puutteita, vaikuttaa siltä, että terveyttä vaarantava psykososiaalinen kuormitus on ICT-alalla kuitenkin vähäistä moniin muihin aloihin verrattuna.

Kyselyn perusteella ICT-alan työntekijät kokevat työturvallisuutensa hyväksi, jopa erinomaiseksi. Erityisesti ergonomiasta on huolehdittu hyvin. Lisäksi lähes kaikissa valvotuissa työpaikoissa lakisääteinen työterveyshuolto oli järjestetty.

Mainos