Verkkouutiset

Iäkkäät nukkuvat paremmin mindfulness-meditaation avulla

Iäkkäiden uniongelmat voivat helpottua ilman lääkkeitä mindfulness-meditaation avulla, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa.

Mindfulness-meditaatiomenetelmää sovelletaan esimerkiksi kognitiivisen psykoterapian piirissä, ja sen on osoitettu muun muassa lievittävän masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa meditaation tehoa uniongelmien hoidossa tutkittiin satunnaistamalla viisikymmentä keskimäärin 66-vuotiasta mindfulness-ryhmään tai verrokkiryhmään, jota opastettiin niin sanotussa unihygieniassa eli unta parantavissa käytännöissä.

Osallistujat arvioivat uniongelmiaan tutkimuksen alussa sekä tutkimuksen päätteeksi, ja näiden arvioiden perusteella meditaatioryhmäläiset kokivat saaneensa enemmän apua kuin verrokkiryhmäläiset. Lisäksi heidän mielialansa kohosi ja uupumus hellitti enemmän, tulokset osoittivat.

Tulokset viittaavat mindfulness-meditaation sopivan iäkkäiden uniongelmien hoitoon. Tulokset eivät kuitenkaan kerro, miten suuri meditaation teho on verrattuna muihin lääkkeettömien menetelmiin tai lääkityksiin. Tämän selvittäminen edellyttää lisätutkimuksia.

Tulokset julkaistiin Jama Internal Medicine -lehdessä. Asiasta kertoi Uutispalvelu Duodecim.

Uusimmat
MAINOS