Yhdysvaltojen ”sotaministeri” Pete Hegseth kutsututti alkuviikosta Yhdysvaltojen asevoimien kenraalikunnan ja vanhemmat aliupseerit kuuntelemaan itseään merijalkaväen tukikohtaan Quanticossa Virginiassa. Yllättäen mukaan liittyi myös presidentti Donald Trump, joka sanoi että Yhdysvaltain armeija luopuu poliittisesta korrektiudesta ja asevoimissa alkaa alkaa soturihengen aikakausi. Ympäri maailmaa levisi kuvia pitkistä suorista riveistä, joissa upseerit istuivat vakavina ja hymyttöminä. Etukäteen oli aavisteltu, että tilaisuutta käytettäisiin jopa kenraalikunnan joukkoerottamiseen. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan Hegseth ja Trump käyttivät tilaisuuden oman, jo tutun, viestinsä välittämiseen asevoimien edustajille.
Olisi helppoa sivuuttaa tämä outo episodi osana Yhdysvaltojen sisäpoliittista machoilun teatteria, mutta valitettavasti vaikutukset ulottuvat syvemmälle. Näin kirjottaa Britannian puolustusministeriön tutkimuslaitoksen Rusin sotatieteen osaston johtaja Matthew Savill.
Uransa yli 20 vuotta sitten sotilastiedustelun analyytikkona ja siitä puolustusministeriön operaatioyksikön kautta tutkimusyksikön johtotehtäviin ylennyt Savill erittelee puistattavasti, mitä tapahtuma viesti ja mitä liittolaisten tulisi siitä hahmottaa.
— Ministeri Hegseth sanoi selkeästi haluavansa ministeriönsä keskittyvän sotaan valmistautumiseen. Se ei ole kovin epätavanomaista – myös aiemmat ministerit ovat priorisoineet valmiutta ja taistelukykyä. Mutta Hegsethin analyysin mukaan tämä oikeuttaa kaiken ”wokena” pidetyn poistamisen, olipa kyse sitten parran kasvattamiseksi sallituista poikkeuksista, ”monimuotoisuuspolitiikasta” tai kuntovaatimusten eroavaisuuksista.
Savill mainitsee Ulysses S. Grantin, joka johti pohjoisten osavaltioiden asevoimia Yhdysvaltojen sisällissodassa voitokkaasti ja nousi sen jälkeen republikaanien ehdokkaana Yhdysvaltojen presidentiksi.
— Kukaan ei tiedä mitä kuuluisa ”partasuu” Grant tuumisi väitteestä jonka mukaan parta heikentää sotilaan ammatillista suoritusta, mutta mikään tästä ei ole yllätys Hegsethin valtaannousun jälkeen ministeriöstä tulleiden tietojen perusteella. Ei myöskään ole ilmeistä, miksi tämä edellytti kaikkien komentoasemissa olevien kenraalien kokoamista henkilökohtaisesti kuulemaan Hegsethin jo aiemmin viestimien kantojen uudelleen kertomista. Ellei ole niin, että ministerin auktoriteettia haluttiin vahvistaa.
Mitään uutta ja outoa ei ole siinäkään, että sotilashenkilöstöltä edellytetään kovaa fyysistä kuntoa. Savill muistuttaa, ettei Yhdysvallat myöskään ole ainoa maa, joka kipuilee sen kysymyksen kanssa miten naissotilaat osallistuvat taisteluihin. Mutta tapa, jolla sekä Hegseth että Trump muotoilivat puheensa, tekee Savillin mukaan selväksi, että ministeri ja presidentti näkevät Yhdysvaltain armeijan osana poliittista sotaa ja kulttuurisotaa, johon he itse ovat osallisina. Hegseth ilmaisi pitävänsä irtisanomiaan upseereita vastuussa edellisen hallinnon politiikan toteuttamisesta mikä mahdollistaa sen, että upseereita kohdellaan entistä enemmän poliittisina virkamiehinä.
— Ironista, kun ottaa huomioon että ministeri on nimenomaan sanonut että haluaa asevoimien olevan ”epäpoliittinen”, Savill kirjoittaa.
Taisteluun, sotaan valmistautumiseen ja kovan sotilaallisen voiman luomiseen keskittyminen on luonnollista jatkoa Trumpin hallinnon mantralle ”peace through strength”. Hän ylisti Persianlahden sodan hyveitä ”rajattuna tehtävänä, jossa on ylivoima ja selkeä lopputulema”. Trump vaikuttaa Savillin tulkinnan mukaan mieltyneen tällaisiin operaatioihin, mistä käy osoituksena isku Iranin ydinrikastamoihin.
— Haasteena on, kun Trump huomaa että sananlaskun mukaan sota elää omaa elämäänsä, ja että nopeilla tyrmäysiskuilla, [ensimmäisen maailmansodan Saksan] Schlieffen-suunnitelmasta [Venäjän] Kiovan-hyökkäykseen, on aika hajanaisia näyttöjä onnistumisesta.
Matthew Savillin ei pidä yllättävänä, että puheet ”sisäisestä vihollisesta” ja Trumpin esittämä löysä retoriikka omien kaupunkien käyttämisestä asevoimien harjoituskenttinä voi hermostuttaa amerikkalaisia jotka jo valmiiksi uskovat että Trumpin hallinto käyttää valtiollisia instituutiota poliittisten tilien tasaamiseen.
— Lisäksi Hegseth halveksi ”poliittisesti korrekteja ja ylimielisiä voimankäyttösääntöjä”, joita hän piti keinona sitoa armeijan kädet.
Savill muistuttaa, että keskustelu voimankäyttösäännöistä on yleistä ja osaltaan aivan tervettä. Esimerkiksi kenraali Stan McChrystalin kannustamaa ”rohkean pidättyvyyden” politiikkaa Afganistanissa kritisoitiin paljon ja sitä tarkistettiin myöhemmin, kun David Petraeus nousi Afganistanin joukkojen komentajaksi. Tässä oli Savillin mukaan kuitenkin pitkälti kyse toimintapoliittisen linjauksen muutoksesta, ei perustavanlaatuisesta murroksesta.
Mutta nykyhallinnossa ministeri Pete Hegseth on antanut potkut monille sotilaslakimiehille, Savill muistuttaa.
— Tämän tulkinnan voimankäytöstä sanallisti nyt sotaministeri, joka tv-juontajana työskennellessään lobbasi sotarikollisten puolesta. Se herättää lisää kysymyksiä hänen suhtautumisestaan lain soveltamiseen ja voimankäyttöön. Tämä yhdistettynä Trumpin omaan käyttäytymiseen oikeudellisten esteiden ja hänen virkansa valtuuksien suhteen ei ole yllätys, jos kotimaiset poliittiset vastustajat saattavat alkaa tuntea olonsa hermostuneiksi.
Yhdysvaltojen liittolaisille ja kumppaneille on anteeksiannettavaa, jos he suhtautuvat episodiin lähinnä Yhdysvaltojen sisäpoliittisena huolenaiheena joka ei juurikaan liity heihin. Osin se onkin totta, kirjottaa Savill, olihan tapahtuman yleisö Quanticossa tai kotona seuraamassa vastaanottimistaan tilannetta kun Yhdysvaltain hallinto lähestyi budjetin keskeneräisyydestä johtuvaa sulkutilaa.
— Mutta suuri osa tapahtumasta paljasti tämän hallinnon mieltymykset armeijan roolista ja myös niiden seurauksista muiden toiminnalle, jossa yhteistyön on perustuttava yhteisille intresseille.
Pete Hegseth halveksunta monimuotoisuutta kohtaan ei voisi olla räikeämmässä ristiriidassa sen kanssa, että Iso-Britannian asevoimille kielenkäyttö moniarvoisuudesta on keskeinen mainosargumentti.
— Vaikka Yhdistyneen kuningaskunnan asevoimat saattaa toivoa voivansa eristää liittolaissuhteensa tällaiselta poliittiselta keskustelulta, tullaan heidän yhdysvaltalaisia kollegoitaan lausuntoineen tarkastelemaan näiden seikkojen osalta ennenkuulumattoman tarkasti. Samalla heidän odotetaan välttävän tällaisia kantojen tukemista ja keskustelua epämääräisistä käsitteistä, kuten arvoista.
Savill esittää huolen siitä, että Britannialla on tapana kopioida yhdysvaltalaista retoriikkaa kuvitellen virheellisesti, että se tuo tuttuuden tuntua ja vaikutusvaltaa.
— Sotimisesta ja sotureista puhuvien brittiläisten virkamiesten kannattaisi varmasti pohtia, jakavatko he todella tällä viikolla nähdyt näkemykset ja analyysit, ja lopettaa amerikkalaisten kollegoidensa aivoton apinointi.
Yhteisiä intressejä tarkasteltaessa Yhdysvaltojen kumppanimaiden on ymmärrettävä, että Trump tulkinnee Yhdysvaltojen intressejä hyvin eri tavalla ja painottaa pitkittyneen sotkeutumisen vähentämistä. Savill näkee ristiriidan siinä, että Trump jatkuvasti mainitsee mielenkiintonsa saada Nobelin rauhanpalkinto mutta on ollut toistuvasti halukas valtuuttamaan lyhytaikaisia sotilaallisia toimia, joiden vaikutukset ovat ohimeneviä.
Tilanne saattaa indikoida sitä, että Yhdysvaltojen uusi puolustusstrategia todella lunastaa lupaukset siitä, että Yhdysvaltojen sotilaallinen läsnäolo Euroopassa todella vähenee.
— Ja näyttää myös yhä epätodennäköisemmältä, että humanitaarisella toiminnalla tai sillä, mitä aiemmin on kutsuttu vakauttamiseksi, olisi paljoakaan merkitystä. Kumppaneiden, erityisesti Euroopassa, on tuotava pöytään konkreettista sotilaallista kapasiteettia, jos ne haluavat saavuttaa Yhdysvaltain hallinnossa vaikutusta. Samalla niiden on hyväksyttävä, että jotkut argumentit yksinkertaisesti kaikuvat kuuroille korville.
Savill varoittaa, että Yhdysvaltojen kumppaneiden on varauduttava siihen, että Yhdysvallat käyttää sotilaallista voimaa tavalla, joka aiheuttaa voimakasta epämukavuutta. Yhdysvaltojen venezuelalaisiin mahdollisiin salakuljettajiin kohdistamien iskujen laillisuus on jo kyseenalaistettu.
— Niitä ovat edeltäneet huomattavat häiriöt Yhdysvaltojen tiedusteluyhteisössä. Teemana on ollut lojaalius hallintoa kohtaan, Savill muistuttaa.
Hänestä nykyisen hallinnon viestit ja toimet osoittavat, että suhtautuminen asevoimien rooliin kotimaisessa politiikassa on rennompi ja lähestymistapa asiaa koskevaan retoriikkaan ja oikeudellisiin kysymyksiin on välinpitämättömämpi. On mahdollista, että hallinto voi ulottaa tämän lähestymistavan myös kansainväliseen toimintaan tavoilla, jotka tulevat aiheuttamaan kumppaneille vaikeita kysymyksiä.
Savillin mukaan Quanticossa nähty muistuttaa siitä, että huolimatta monista yhteisistä kokemuksista Ison-Britannian ja muiden eurooppalaisten kanssa, on Yhdysvaltojen poliittinen ja kulttuurinen ympäristö tällä hetkellä hyvin erilainen kuin se, mitä useimmat Naton palveluksessa olevat henkilöt ovat tottuneet kokemaan työelämässään.
— Vanhat tavat ovat menettämässä merkityksensä. Yhdysvaltain hallinto sanoo kirkkaasti ja painokkaasti, että se edustaa aiemman politiikan hylkäämistä ja että Yhdysvaltain armeijan nykyinen inkarnaatio on erilainen kuin sen edeltäjät, samoin kuin Yhdysvaltain puolustusstrategia. Vaikka kuinka huomioisimme Trumpin oikukkaan luonteen, nyt eurooppalaisten ja muiden on korkea aika sisäistää tämä viesti.
