Finanssialan Keskusliitto FK:n teettämän tuoreen Vakuutustutkimuksen mukaan yli 80 prosenttia suomalaisista uskoo joutuvansa yhä enemmän itse kustantamaan sekä terveyden- ja sairaanhoidon palveluja että vanhuuden hoivapalveluja esimerkiksi oman vakuutuksen turvin.
Tulos oli samankaltainen myös kahden vuoden takaisessa tutkimuksessa. Soteen liittyvään valinnanvapauteen kansa suhtautuu varsin myönteisesti. Vastaajista 70 prosenttia pitää sitä hyvänä asiana.
Kannatusta saa myös henkivakuutuskorvausten verohuojennuksen säilyttäminen. Noin 70 prosenttia vastaajista kannattaa väitettä, että yhteiskunnan on tuettava perheiden varautumista perheenhuoltajan mahdolliseen kuolemaan säilyttämällä kuolemanvaraturvaan liittyvän korvauksen osittainen verovapaus.
Lisäksi 57 prosenttia vastaajista allekirjoittaa täysin tai osin väitteen, että perheenhuoltajan kuolemaan on välttämätöntä varautua henkivakuutuksella.
Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä, jossa kuolemantapauksessa maksettavan henkivakuutuskorvauksen 35 000 euron verovapaa osa poistettaisiin osana perintö- ja lahjaverolain muutosta.
Vakuutustutkimuksen mukaan vapaaehtoisia vakuutuksia pidetään ylipäätään välttämättöminä lakisääteisen sosiaaliturvan täydentämiseksi. Tätä mieltä on yli 70 prosenttia vastaajista.
Vain noin kolmannes tutkimuksen vastaajista uskoo lakisääteisen eläketurvan takaavan riittävän toimeentulon vanhuudessa. Lisäksi vain viidennes ajattelee pystyvänsä hankkimaan kaikki tarvitsemansa palvelut lakisääteisen eläkkeen turvin, mikäli elää yli 80-vuotiaaksi.
Kolme neljäsosaa vastaajista on sitä mieltä, että omaehtoisen varautumisen vanhuuden varalle pitää olla nykyistä helpompaa ja houkuttelevampaa. Varautumisen on kuitenkin perustuttava vapaaehtoisuuteen.
Neljä viidestä vastaajasta on sitä mieltä, että omistusasunnon tai muun varallisuuden ei pitäisi jatkossakaan korottaa kunnallisten hoivapalvelujen asiakasmaksuja. Nykyisin maksuja korottavat vain tulot.
”Täydentävälle turvalle suuri tilaus”
FK:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kaupin mukaan tutkimustulokset kertovat entistä selkeämmin, että hyvinvointipalvelujen rahoitus kaipaa kipeästi uudistumista ja täydentävälle turvalle on tilausta entistä enemmän, kun julkiset varat eivät enää jatkossa riitä ylläpitämään nykyisentasoisia palveluja.
Kauppi toteaa, että tutkimuksen tuloksista voi selvästi aistia, että kansa olisi myös halukas kohentamaan omaa varautumistaan.
– Tähän pitäisi kansalaisia kannustaa pitkäjänteisellä politiikalla. Varaakin on, sillä suomalaisten elintaso on reilussa viidessäkymmenessä vuodessa kymmenkertaistunut.
Kauppi valittaa, että vapaaehtoisen eläkevakuutuksen uusmyynti on lähes tapettu lukuisilla verotukseen liittyvillä muutoksilla.
– Yksi ratkaisu olisi kertamaksulla ostettava eläkevakuutus, joka antaisi täydentävää tulovirtaa eläke- ja vanhuusaikaan. Kertamaksuisen eläkevakuutuksen rankaiseva verokohtelu pitäisikin selvittää pikimmiten, kuten hallitusohjelmassa on luvattu, Kauppi esittää.
Vakuutustutkimuksen on toteuttanut IROResearch Oy. Tutkimus tehtiin internetissä IRONetPanelissa 7.-18.9. Vastaajia oli tuhat, eli otos on valtakunnallisesti edustava.