Hallitusohjelmassa kaavaillaan soterahoituksen nostamista seuraavan neljän vuoden aikana noin 4,5 miljardilla eurolla yli 29 miljardiin euroon vuodelle 2027. Valtionvarainministeriön ennuste povaa samalle ajanjaksolle kasvutarpeeksi 6 miljardia euroa, ellei kustannuskasvua hillitseviä toimia tehdä. Siis karkeasti vuotuisen puolustusbudjettimme verran kasvua. Tämä ennustettu kasvutahti tuntui hallituksen tiedonantokeskustelussa olevan oppositiopuolueille täysin hyväksyttävissä ja noin puolentoista miljardin euron hillitsemistavoitetta pidettiin itse asiassa vastuuttomana.
Itse näen edessämme olevan kehityksen kestämättömänä ja ainoa vaihtoehto on pyrkiä tuota polkua muokkaamaan uuteen suuntaan. Helppoa se ei tule olemaan, koska ennustettu kulukehitys nojaa tulevien vuosien palvelutarpeen kasvuun, eikä se ole tuulesta temmattu. Konttausikäisillä hyvinvointialueilla on edessään valtaisa haaste seuraaville vuosille.
Hyvinvointialueet luotiin Keskustan ja SDP:n toimesta juuri sillä ajatuksella, että ennustettua kustannusnousua saataisiin jarrutettua. Oppositiopositiosta ne molemmat luonnollisesti vastustavat tätä tavoitetta. Se kuuluu demokraattisen puoluepolitiikan ydinosaamiseen, eikä kaksikolta voisi vähempää odottaa. Hallitusvastuussa olevan puolueen suunnalta asiaa tarkastellessa on kuitenkin päivänselvää, että näin ei voi jatkua.
Hyvinvointialueista on toistaiseksi luotu vasta valtava hallinnollinen kehikko, ja hallinnon uudistuksena sitä joistain syystä on markkinoitukin. Kustannusvaikuttavuutta ei kuitenkaan saada kehikoista vaan sisällöistä. Näiden suhteen työ on vasta alullaan. Jos toimintoja jatketaan entisellään uuden hallintorakenteen puitteissa, ei muutoksia ole luvassa ja hyvinvointipalvelumme vaarantuvat takuuvarmasti lähitulevaisuudessa. Koska hyvinvointialueille on annettu vahva autonomia palveluiden järjestämisen osalta, nousevat kuluvana vuonna muodostettava palvelustrategiat ja -verkot ratkaisevaan rooliin kestävän tulevaisuuden suhteen.
Nyt alueilta ja etenkin niiden viranhaltijajohdolta vaaditaan innovatiivisuutta sekä rohkeutta esittää tuoreitakin laatikon ulkopuolelta tulevia ratkaisuja. Esimerkiksi erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välisen hallinnollisen rajan poistuminen tuo valtavasti mahdollisuuksia parantaa kustannusvaikuttavuutta vaarantamatta palvelutasoa.
Hyvinvointialueiden tulisi myös häivyttää kuntarajat päätöksenteostaan. Palvelut tulee järjestää koko alueelle, ei kuntakohtaisesti. Tämä on tärkeä muistaa siinä vaiheessa, kun syksyinen siltarumpupolitiikka alkaa nostaa päätään palveluverkkoja muodostaessa. Ristivetoa tulee eteen alueiden, puolueiden ja vielä ammattiryhmienkin välillä.
Tilannetta mutkistaa nimenomaan aluevaltuustojen luonne. Varsin tuoreisiin luottamuselimiin on hakeutunut poikkeuksellisen paljon substanssiosaajia, joilla on vahva näkemys sekä kokemus tietystä sektorista alueiden sisällä. Jos poliittinen kokemus on ohutta, voi olla hankala erottaa luottamushenkilön roolia edunvalvonnasta. Tästä syystä näkisin nimenomaan johtavilla viranhaltijoilla olevan poikkeuksellisen vastuullinen rooli toimintaa rakentaessa. Näin keskustelu ja päätöksenteko saataisiin ohjattua suuntaan, joka hyödyntää uuden järjestelmän sisään rakennetut mahdollisuudet, kuten leveämmät hartiat ja monikanavaisen rahoituksen (osittaisen) purkamisen.
Odotan syksyä ja hyvinvointialueiden liikkeitä suurella mielenkiinnolla. Hyviä käytänteitä tulee levittää ja vaikuttamattomista luopua. Erikoislääkäriyhdistyksiä kannattaa hyödyntää valtakunnallisina toimijoina sisältöjen suunnittelussa ja etenkin priorisoinnissa sekä työnjaossa. Juuri nyt on se aikaikkuna, jolloin rohkeat liikkeet on tehtävä. Uskon vahvasti siihen, että keinoja kustannuskehityksen hillitsemiseen on löydettävissä ilman tarvetta palveluiden riisumiseen. Näiden keinojen aika on nyt.
