”Hyvä, että veronkiertoon Ahvenanmaalla puututaan”

Teollisuusalojen ammattiliitto TEAMin puheenjohtaja Timo Vallittu (sd.) kiittelee hallitusta, että se on antanut eduskunnalle lakiesityksen arvonlisäverolain muuttamisesta siten, ettei arvonlisäveron maksun kiertäminen aikakauslehtien postittamisessa enää jatkossa onnistu.

Jotkut aikakauslehdet ovat kiertäneet vuonna 2012 asetettua arvonlisäveroa siirtämällä postitustoimintojaan Ahvenanmaalle, jossa arvonlisäveroa ei tarvitse maksaa.

Teollisuusalojen ammattiliitto vaati viime syksynä valtiovarainministeriötä puuttumaan asiaan. Timo Vallittu arvioi tuolloin, että postitustoimintojen työpaikat ovat vaarassa, jos yritykset alkavat laajassa mitassa käyttää Ahvenenmaata veronkiertoon.

– Hyvä, että ministeriö näin nopeasti reagoi tähän, koska kyse on työpaikkojen säilyttämisestä ja veronkierron estämisestä. Ahvenanmaalla oleva porsaanreikä täytyy tukkia, Vallittu sanoo tiedotteessaan.

Tilattaville lehdille säädettiin yhdeksän prosentin arvonlisävero vuoden 2012 alusta. Vero korotettiin myöhemmin kymmeneen prosenttiin. Vero koskee vähintään kuukauden ajaksi tilattuja sanomalehtiä ja aikakauslehtiä, joiden verokanta oli tätä aiemmin nolla.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan ”arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että vähäarvoisia tavaralähetyksiä koskeva verottomuus poistettaisiin postimyynnissä maahantuotavien, kerran viikossa tai harvemmin ilmestyvien sanoma- ja aikakauslehtien osalta. Lisäksi pienintä maahantuonnissa kannettavaa arvonlisäveron määrää koskevaa säännöstä ei sovellettaisi tällaisiin sanoma- ja aikakauslehtiin”.

Lakimuutos estäisi mahdollisen jopa noin 30 miljoonan euron verotuoton menetyksen.

Jos eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen, laki astuu voimaan ensi vuoden alusta.

Mainos