Rochan-analyysiyhtiö ja sotatieteilijä Konrad Muzyka toteavat rintamakatsauksessaan, että viime viikkoina venäläisten maahyökkäystahti on heikentynyt Bahmutin, Avdijivkan ja Zaporižžjan lohkoilla.
Donetskin alueella venäläiset hyökkäsivät viime viikolla 175 kertaa, kun vielä kaksi viikkoa sitten vastaava luku oli 261 ja kolme viikkoa sitten 375. Venäläisten hyökkäysten määrä on siis puolittunut viimeisen kolmen viikon aikana.
Viimeisen viikon aikana ukrainalaiset vapauttivat alueitaan 10 neliökilometrin verran, kun kaksi viikkoa sitten vastaava luku oli 2,5 neliökilometriä. Samaan aikaan venäläiset valtasivat 27 neliökilometriä, joka on saman verran kuin edeltävällä viikolla.
Rochanin mukaan Ukrainan kyky vapauttaa alueita tällä hetkellä on rajallinen, mutta sen mukaan huomionarvoista on, että venäläisten maahyökkäysten määrä on vähentynyt reilusti. Kyse on pääasiassa rintamalinjaa pitkin tehtävistä jalkaväkihyökkäyksistä, joissa hyökkääjä on menettänyt runsaasti niin miehiä kuin kalustoakin.
Lokakuusta lähtien Venäjä on yrittänyt saartaa tai vallata Avdijivkan linnoituskaupungin. Nyt viimeisen kahden viikon aikana venäläisten hyökkäysten määrä Avdijivkassa on vähentynyt yli 50 prosenttia. Näin ollen ainakaan toistaiseksi Venäjä ei ole kyennyt ylläpitämään hyökkäystahtiaan samanlaisena.
Kehityssuunta on ollut samanlainen Zaporižžjan lohkolla, jossa venäläiset hyökkäsivät 22 kertaa, kun kaksi viikkoa sitten vastaava luku oli 51. Rochanin mukaan on liian aikaista arvioida, mistä venäläisten vähentyneet hyökkäykset kertovat.
– On vielä varhaista sanoa, onko kyse Venäjän hyökkäysvoiman heikkenemisestä, lyhyestä tauosta vai pitkäaikaisen seisahtumisen alusta. Joka tapauksessa arvioimme, että venäläiset jatkavat hyökkäyksiä ukrainalaisten asemia vastaan Bahmutin, Avdijivkan ja Robotynen tienoilla, vaikka hyökkäysten intensiteetti heikkenee miesvoiman ja kaluston huvetessa, katsauksessa todetaan.





