Huthitaistelijoita Jemenin Sanaassa. AFP / LEHTIKUVA / MOHAMMED HUWAIS

Huthit lupaavat olla ampumatta Venäjän ja Kiinan laivoja

Iranin tukema huthiliike näyttää tunnustelevan suhteita Venäjään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansainvälistä meriliikennettä vastaan Punaisellamerellä hyökkäävät Iranin tukemat huthikapinalliset vaikuttavat lähentyvän Venäjän kanssa.

Kremliä myötäilevä venäläislehti Izvestija on julkaissut huthien ”politbyrooksi” jutussa luonnehditun johtoelimen jäsenen Muhammad Al-Buhaitin haastattelun.

Siinä al-Buhaiti perustelee iskuja kauppamerenkulkua vastaan taistelulla Israelin kanssa, ja toteaa, että iskuja aiotaan kohdistaa vain länsimaisia ja israelilaisia laivoja vastaan. Al-Buhaitin mukaan huthit ovat valmiita takaamaan kaikkien muiden maiden alusten turvallisuuden. Tässä yhteydessä hän mainitsee nimeltä erityisesti kaksi maata, Venäjän ja Kiinan.

Huthit ovat iskeneet aiemmin myös venäläistä öljyä kuljettaneita laivoja vastaan. Turvallisuuspolitiikan asiantuntija, tutkija Hanna Notte huomauttaa Venäjän ulkoministeriön olleen haluton kommentoimaan koko asiaa aiemmin tällä viikolla.

– Venäjä navigoi huthien kanssa varovaisesti, hän sanoo X-palvelussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)