HUS-johtaja: Pidän rajoituksia syksyllä epätodennäköisinä

Kahdesti rokotettujen tarve sairaalahoidolle on Lasse Lehtosen mukaan pieni muihin verrattuna.
Suomessa voidaan elää syksyllä hyvinkin normaalisti muunnoksista huolimatta, asiantuntija uskoo. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Suomessa voidaan elää syksyllä hyvinkin normaalisti muunnoksista huolimatta, asiantuntija uskoo. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen kertoo pitävänsä epätodennäköisenä, että tiukat koronarajoitukset olisivat voimassa vielä tulevana syksynä.

– Rokotukset vähentävät sekä tartuntoja että vakavan sairastumisen riskiä, HUS-johtaja toteaa Twitterissä.

Suomessa ensimmäisen koronarokoteannoksen oli maanantaina saanut noin 3,35 miljoonaa eli 60,4 prosenttia Suomen väestöstä.

Toisen annoksen on saanut vasta hiukan yli viidennes, 20,7 prosenttia väestöstä.

Rajoitusten poistumisen edellytyksenä HUS-johtajan mukaan on, että rokotekattavuus etenkin kahden annoksen osalta kasvaa. Vain kaksi annosta saaneilla on vahva suoja virusta vastaan.

– Kahdesti rokotetulla väestöllä sairaalahoidon tarve on n. 1/30 siitä, mitä sen on rokottamattomalla väestöllä, Lehtonen huomauttaa.

Mainos