HUS-johtaja pelkää IS:ssa: Tehohoitoon pian joka päivä 20 uutta potilasta

Missään vaiheessa epidemiaa tartuntaluvut eivät ole olleet näin korkeat.
Ambulanssi Meilahden sairaala-alueella Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Ambulanssi Meilahden sairaala-alueella Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen pelkää hallituksen ilmoittamien koronatoimien olevan riittämättömiä, koska ne perustuvat hänen mukaansa vanhentuneeseen tilannekuvaan.

– Tuntuu vähän, että THL:n (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) tartuntatautirekisteri ei päivity viikonloppuisin. Hus-alueen luvut olivat perjantailta. Silloin omikronin osuus oli 50 prosenttia, tiistaina se oli jo 70 prosenttia, Lehtonen sanoo Ilta-Sanomille.

Lehtosen mukaan tartuntamäärät ovat ”ihan tapissa” HUS-alueella eikä enempää pystytä testaamaan, koska kapasiteetti ei riitä. Positiivisten osuus on nykyisillä testimäärillä 12 prosenttia eli kymmenentuhatta testiä päivässä, 1 200 sairastunutta.

– Missään vaiheessa epidemiaa ei ole oltu näin korkeissa luvuissa. En ole aikaisemmin nähnyt tällaista hyppäystä vain kahdessa viikossa. Omikron on ihan huikean tarttuva verrattuna aikaisempiin variantteihin.

Lehtosen mukaan paras ennakointi vuodenvaihteen tilannekuvassa on tanskalaisten Statens Serum instituutin (SSI) mallinnos, joka oli tehty kahdella skenaariolla.

– Toisen mukaan omikron on yhtä vakava kuin delta, toisen mukaan puolet lievempi, mutta silloinkin sairaalaan tulee päivässä 150 potilasta.

Suomen tehohoitoa koordinoivan Kuopion yliopistollisen sairaalan professori Matti Reinikainen on laskenut, että sairaalahoitoon tulleista joka neljäs tai kuudennes joutuu tehohoitoon.

– Silloin meillä tulee teholle parin viikon päästä 20 potilasta päivässä, Lehtonen sanoo.

Lehtonen luottaa Suomen terveydenhoitojärjestelmän venymiskykyyn, ”mutta sitten ei kyllä vähään aikaan tehdä mitään muuta”.

Mainos