”Hurskastelevan SDP:n olisi itse syytä jäädä luokalle”

Kansanedustaja Sanna Lauslahden (kok.) mukaan "hurskastelevan SDP:n olisi itse syytä jäädä luokalle".

– Me kokoomuslaiset haluamme, että jokainen suomalainen lapsi saa parhaan mahdollisen koulutuksen perhetaustasta ja asuinpaikasta riippumatta. Jokaisen vanhemman on voitava luottaa, että lähin koulu on paras koulu, toteaa Sanna Lauslahti.

Hän huomauttaa, että nykyinen hallitus ei koske peruskoulun tai lukion valtionosuuksiin.

– Edellisen hallituksen SDP-opetusministerit jättivät uudistukset tekemättä koulumaailmassa, vesittivät asiantuntijoiden ehdotukset ja leikkasivat toistasataa miljoonaa euroa perusopetuksesta, muistuttaa Lauslahti.

– Ex-ministeri Jukka Gustafsson (sd.) väittää, että ”kokoomus on lähellä luokalle jääntiä”. Luokalleen jää, kun ei opi – näin näyttää käyvän Gustafssonille, joka hurskastelee moittimalla muita oman puolueensa touhuista. Gustafsson jättää sanomatta, että juuri demariministerit Jukka Gustafsson ja Krista Kiuru esittelivät vähennyksiä peruskoulutuksen ja lukioiden valtionosuuksiin, mikä pakotti kunnat tekemään säästöjä koulutuksessa. Muistutan, että nykyhallitus ei leikkaa peruskoulun valtionosuuksia, Lauslahti muistuttaa.

Lauslahden mukaan kokoomus on huolissaan oppimistulosten laskusta, joka on jatkunut jo kymmenen vuotta.

– Demariministerit pyörittelivät peukaloitaan, nyt uudistuksia tehdään joka askeleella. Peruskoulujen osalta vaikuttavuudeltaan tehokkaimpia tapoja on tutkitusti heikoimmassa asemassa olevien koulujen täsmätuki, sanoo Lauslahti.

Mainos