Äänivallin ensimmäisenä murtaneena pilottina maailmanmaineeseen noussut amerikkalainen lentäjälegenda, prikaatikenraali Chuck Yeager menehtyi tänään 8. joulukuuta. Hän oli kuolleessaan 97-vuotias.
Yeager taisteli ässäksi toisessa maailmansodassa ja siirtyi sodan jälkeen testipilotiksi. Hän ylitti äänivallin ensimmäisenä ihmisenä lokakuun 14. päivänä 1947. Yeager komensi myöhemmin hävittäjälaivueita ja lennostoja eri tehtävissä ympäri maailmaa. Vietnamin sodassa Yeager lensi 127 taistelutehtävää.
Pitkälle uralle mahtui runsaasti vaarallisia läheltä piti -tilanteita. Niistä pahin ei kuitenkaan sattunut sodassa vaan koelennolla liki päivälleen 57 vuotta sitten joulukuun 10. päivänä 1963. Chuck Yeager toimi tuolloin astronautteja eri ohjelmiin kouluttaneen Yhdysvaltain testipilottikoulun johtajana.
Edwardsin lentotukikohta julkaisi koko videon onnettomuudesta ensimmäistä kertaa vasta viime vuoden joulukuussa (ensimmäisenä alla). Onnettomuus dramatisoitiin myös Tom Wolfen Valiojoukko-kirjaan perustuvassa elokuvassa (toinen alla).
Koneena toimi astronauttien koulutukseen suunniteltu raskaasti muokattu F-104-hävittäjäkoneen NF-104A-versio. Se oli varustettu muun muassa rakettimoottorilla ja pienillä ohjausraketeilla.
Pilotit kipusivat NF-104A-lennoilla parhaimmillaan kaksinkertaisella äänennopeudella yli 35 kilometrin korkeuteen. Lentoradan huipulla lentäjät kokivat noin minuutin ajan painottomuutta.
Chuck Yeagerin oli määrä yrittää lennollaan uutta korkeusennätystä. Hän menetti kuitenkin koneensa hallinnan liki 20 kilometrin korkeudessa ja ajautui hallitsemattomaan syöksykierteeseen. Yeager yritti kaikkensa pelastaakseen koneensa, mutta joutui käyttämään lopulta heittoistuinta vain parin kilometrin korkeudessa.
Pelastautuminen ei kuitenkaan mennyt niin kuin piti.
Heittoistuin iskeytyi vauhdilla Yeagerin kasvoihin laskuvarjon auetessa, rikkoi hänen kypäränsä ja sytytti hänen lentopukunsa puhtaan hapen tuleen. Yeager onnistui repimään liekkien täyttämän kypäränsä irti ja yritti sammuttaa palavia kasvojaan kädellään laskeutuessaan taivaalta. Lopulta lentäjälegenda pääsi maahan lähelle koneensa palavaa hylkyä. Yeager selvisi hengenvaarallisesta turmasta palovammoilla.