Tuoreen israelilaisen tutkimuksen mukaan pitkäaikainen altistuminen hengitysilman suurille pienhiukkaspitoisuuksille saattaa nostaa veren glukoositasoja ja aiheuttaa kolesteroliongelmia, kertoo uutispalvelu Duodecim
Tutkimus perustui 73 000 eteläisraelilaisen aikuisen kymmenvuotiseen seurantaan, jonka aikana heiltä otettiin yhteensä yli 600 000 verinäytettä. Asuinalueiden pienhiukkaspitoisuudet mitattiin tarkasti satelliittipohjaisella menetelmällä.
Suuret pitoisuudet hengitysilmassa liittyivät veren glukoositasojen nousuun, haitallisen LDL-kolesterolin kasvuun ja hyvän HDL-kolesterolin vähentymiseen. Yhteydet olivat voimakkaimmat diabetesta sairastavilla, mutta heikkenivät jonkin verran, jos potilas käytti diabeteslääkkeitä.
Duodecimin mukaan havaintoja kannattaa kuitenkin tulkita varoen, sillä moni muukin seikka on voinut vaikuttaa tuloksiin.
Uutispalvelu Duodecim