Huoltajuusriitojen sovittelu laajenee kaikkiin käräjäoikeuksiin hyvien kokemusten ansiosta

Huoltoriitojen asiantuntija-avusteinen sovittelu laajenee toukokuun alusta lähtien kaikkiin käräjäoikeuksiin.

Asiantuntija-avusteista sovittelumenettelyä on kokeiltu vuoden 2011 alusta lähtien ensin neljässä ja sen jälkeen lisäksi seitsemässä käräjäoikeudessa eri puolilla maata.

Oikeusministeriön mukaan saadut kokemukset ovat olleet myönteisiä. Kokeilun aikana valtaosassa huoltoriitoja päästiin sovintoon, ja prosessi oli oikeudenkäyntiin verrattuna sekä nopeampi että edullisempi kaikille osapuolille. Suurin osa vanhemmista oli tyytyväisiä sovitteluun.

Huoltoriidan sovittelussa sovittelijana toimii tuomari. Häntä avustaa asiantuntija, jonka keskeinen tehtävä on tuoda sovittelussa esiin lapsen edun kannalta keskeiset seikat ja edistää vanhempien välistä vuorovaikutusta.

Asiantuntija-avustajalta edellytetään psykologin, sosiaalityöntekijän tai lastenpsykiatrin koulutusta. Osapuolilla on tuomioistuinsovittelussa oikeus käyttää myös lakimiesavustajaa.

Huoltoriitojen tuomioistuinsovittelun tarkoituksena on tarjota erityistä sovittelupalvelua vanhemmille, jotka eivät ole saaneet riittävää apua muista eropalveluista.

Mainos