Siipikarjateollisuudessa on huolestuttu lintuinfluenssan aiheuttamien tartuntamäärien kasvusta viime viikkojen aikana.
Kansainvälinen eläinten tartuntatautien toimisto OIE varoittaa viruksen levinneen nopeasti eri puolilla Aasiaa ja Eurooppaa. Korkeapatogeeninen lintuinfluenssa voi johtaa alalla suuriin tappioihin ja jopa miljoonien eläinten teurastukseen varotoimenpiteenä.
Tapauksia on vahvistettu muun muassa Kiinassa, Japanissa, Etelä-Koreassa, Ranskassa ja Belgiassa. Virus leviää tyypillisesti syksyllä muuttoparvien mukana.
Tartunta voi olla hengenvaarallinen ihmisille. Taudin voi saada lähikontaktista sairastuneen linnun kanssa. OIE:n tiedotteen mukaan Kiinassa on vahvistettu 21 kappaletta H5N6-viruksen aiheuttamia tautitapauksia ihmisiltä eli enemmän kuin koko viime vuoden aikana.
Etelä-Korea ilmoitti maanantaina havainneensa virustapauksia 770 000 eläimen siipikarjatilalla. Kaikki eläimet teurastettiin. Japanissa havaitut infektiot olivat H5N8-alatyyppiä ja Norjassa H5N1-alatyyppiä.
Guardian-lehden mukaan Belgia on määrännyt kaikki siipikarjatilojen eläimet sisätiloihin riskien välttämiseksi, sillä virusta oli havaittu villihanhessa Antwerpenissä.
Maailman terveysjärjestö WHO on varoittanut lintuinfluenssan riskistä tulevien pandemioiden kannalta. Mutaatioiden myötä virus voisi levitä tehokkaasti myös ihmisten välityksellä. H5N1-alatyypin aiheuttama kuolleisuus voi olla yli 50 prosenttia.