Huokuu holhousta: Ministeriö haluaa rajoittaa Alkon ulkopuolista alkoholikauppaa

Sosiaali- ja terveysministeriön alkoholilain uudistamisen pohjaksi laatima muistio huokuu holhousta: Alkon ulkopuolista alkoholin myyntiä ja ostamista halutaan rajoittaa monin keinoin.

Ministeriö lähetti alkoholilain uudistusta koskevan arviomuistion lausunnoille keskiviikkona. Lausuntoaika päättyy syyskuun lopussa, minkä jälkeen alkaa hallituksen esityksen valmistelu.

STM on valmistellut muistion hallitusohjelmassa sovitun alkoholilain uudistamisen pohjaksi. Muiston mukaan esimerkiksi alkoholiverotuksen korotuksilla kahden tai kolmen vuoden välein voitaisiin saavuttaa puolet uudistuksen tavoitteesta eli 4000 vuosittaisen alkoholikuoleman pudottamisesta 3200:aan.

Toimiakseen halutulla tavalla veronkorotukset edellyttävät matkustajatuontiin liittyvän alkoholijuomien luvattoman välittämisen ehkäisyä säätämällä ilmoitusvelvollisuus poikkeuksellisen suurille tuontimäärille.

Alkoholista aiheutuvia järjestyshäiriöitä voidaan vähentää rajoittamalla julkisella paikalla juomista järjestyslailla ja kokoontumislailla.

Muistion mukaan rattijuopumuksen promillerajojen alentamisella voidaan parantaa liikenneturvallisuutta sekä vähentää humalajuomista ja alkoholista aiheutuvia tapaturmia.

Kaupan ja huoltamoiden myyntiaikaan lyhennystä

Alkoholin saatavuuteen ehdotetaan lisärajoituksia, ja ne pitäisi kohdentaa ensisijaisesti niihin alkoholimarkkinoihin, joita on aiemmin vapautettu ja joissa alkoholin kulutuksen kasvu on ollut suurinta.

Tämä tarkoittaa alkoholijuomien – käytännössä oluiden ja siidereiden – myyntiaikojen lyhentämistä päivittäistavarakaupoissa, kioskeissa ja huoltamoilla. Alkoissa ja ravintoloissa alkoholin myynti on laskenut viime vuosina.

Lisäksi tulisi arvioida mahdollisuudet muuttaa yleisessä vähittäismyynnissä olevien alkoholijuomien prosenttien laskemisesta Ruotsin käytännön mukaiseen 3,5 prosenttiin (4,7 %).

Humalajuomiseen liittyviä järjestyshäiriöitä tulisi vähentää rajoittamalla alkoholijuomien anniskeluaikoja aamuyön tunteina. Myös alkoholijuomien myynnin ja anniskelun omavalvonta tulisi säätää pakolliseksi.

Mainos