Huippututkija vetoaa mediaan rokotuksista: Lakatkaa johtamasta harhaan

Yksi koronarokoteannos ei vielä tarkoita, että on 'rokotettu'.
Ensimmäisen koronarokoteannoksen Suomessa on saanut 47,2 prosenttia väestöstä, mutta kaksi annosta on saanut eli täysin rokotettuja on vasta noin 11 prosenttia. LEHTIKUVA / SILJA-RIIKKA SEPPALA
Ensimmäisen koronarokoteannoksen Suomessa on saanut 47,2 prosenttia väestöstä, mutta kaksi annosta on saanut eli täysin rokotettuja on vasta noin 11 prosenttia. LEHTIKUVA / SILJA-RIIKKA SEPPALA

Columbian yliopiston apulaisprofessori, biolääketieteen tutkija Tuuli Lappalainen harmittelee suomalaisten tiedotusvälineiden tapaa kertoa koronarokotuksen saaneiden määristä.

Twitterissä Lappalainen huomauttaa, että Helsingin Sanomien ja Yleisradion infografiikatkin asiasta johtavat harhaan.

– Nyt olisi korkea aika päivittää rokotustilannetiedotusta korostamaan sitä, että vaikka yksi annos on nollaa parempi, se ei riitä rokotesuojaan varsinkaan varianttien osalta, Tuuli Lappalainen twiittaa.

– Graafit johtavat harhaan – voisitteko lisätä prosentit sekä 1. ja 2. annoksen saaneista?, hän pyytää medialta.

Monien tiedotusvälineiden jutuissa ja grafiikoissa puhutaan vain esimerkiksi ”rokotettujen” määrästä tai kerrotaan, paljonko ”yli 16-vuotiaista (on) rokotettu” tai mikä on ”rokotettujen osuus väestöstä Suomessa”.

Mainos