Kuluttajakeskusten verkosto ECC-Netin Fraud in cross-border e-commerce -raportin mukaan yleisimmät kuluttajan kohtaamat huijaukset rajat ylittävässä verkkokaupassa liittyvät elektronisiin tavaroihin, käytettyihin autoihin, väärennettyihin tuotteisiin, ilmaisiin kokeilupakkauksiin, tapahtumalippuihin ja henkilötietojen kalasteluun.
Eräissä tapauksissa kuluttajat eivät saaneet etukäteen tilaamiaan ja maksamiaan lippuja – sikäli kun lippuja oli edes olemassa myyntihetkellä. Kuluttajat kertoivat myös tilanteista, joissa he olivat ostaneet edullisen puhelimen, mutta myyjä vaati edelleen lisämaksuja toimituksesta tai tullista.
Raportissa esille nousivat myös ilmaiset tuotekokeilupakkaukset, jotka osoittautuivat myöhemmin hintaviksi kestotilauksiksi.
Viimeksi mainitut ovat olleet esillä myös Suomessa, jossa Euroopan kuluttajakeskus on tiedottanut aiheesta useaan kertaan kuluvana vuonna ja varoittanut kuluttajia. Myös pohjoismaiset Euroopan kuluttajakeskukset ovat julkaisseet yhteisraportin ilmaispakkausten aiheuttamista ongelmista.
– Huijaukset saavat jatkuvasti uusia muotoja, joten kuluttajien on syytä pysyä tarkkana, varoittaa Kilpailu- ja kuluttajavirasto.
Epärehellisiä toimijoita löytyy nykyään esimerkiksi nettideittipalveluiden, lemmikkieläinkaupan sekä erilaisten pelisivustojen ja mobiilipalveluiden parista.
Euroopan kuluttajakeskusten verkoston keinot huijaustapauksissa ovat rajalliset. Jokaisessa EU-maassa, Islannissa ja Norjassa toimivan verkoston tehtävä on antaa kuluttajille ilmaista neuvonta-, selvittely- ja sovitteluapua riita-asioissa, jotka liittyvät rajat ylittävään kauppaan.
Selvissä huijaus- ja petostapauksissa kuluttajia kehotetaan kääntymään poliisin puoleen. Jos hankinta on tehty luottokortilla, voi kuluttaja vaatia hyvitystä luottoyhtiöltä. Kotimaisiin yrityksiin liittyvissä ongelmatilanteissa voi kääntyä kuluttajaneuvonnan puoleen.
Kuinka välttää huijatuksi tuleminen?
Euroopan kuluttajakeskusten verkosto kehottaa kuluttajia:
• Pohtimaan, onko tarjous liian hyvä ollakseen totta.
• Selvittämään, missä verkkokauppa (sen takana oleva yritys) sijaitsee.
• Kiinnittämään huomiota turvalliseen maksutapaan.
• Tarkastamaan myyjän antamat tiedot itsestään, onko myyjällä verkkokaupan luotettavuusmerkki?
• Arvioimaan verkkokaupasta kerrottujen tietojen luotettavuutta.
• Olemaan tarkkana henkilötietojensa kanssa.