HU: Perusterveiden rokotusjärjestys voi muuttua

Järjestykseen on pohdittu muutoksia muun muassa ammattiryhmien perusteella.

Perusterveiden mahdollista koronarokotusjärjestystä pohditaan tämän kevään aikana, Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (Krar) puheenjohtaja Ville Peltola kertoo Helsingin Uutisille.

– Kysymys on rokotusjärjestyksen täsmentämisestä, hyväksyttyä järjestystä ei ole tarkoitus muuttaa. Mutta siellä alle 70-vuotiaan riskiryhmäluokkiin kuulumattoman väestön kohdalla voi olla tarvetta tarkennuksiin, jos rokotteiden saatavuus on edelleen niukkaa, Peltola kertoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Rokotusjärjestystä ohjaa valtioneuvoston asetus. Se perustuu lääketieteelliseen riskinarvioon, jonka on tehnyt Krar.

Rokotusjärjestykseen on pohdittu muutoksia muassa ammattiryhmien perusteella.

– Muita mahdollisia perusteita ovat muun muassa ikäryhmät vakavan taudin riskin perusteella (alle 70-vuotiaillakin on ikään liittyvää riskiä), ikäryhmät tartuntojen määrän perusteella, muut terveyteen liittyvät tekijät kuten ylipaino ja alueelliset epidemiologiset perusteet, Peltola sanoo HU:lle.

Mainos