Mielenosoittajia Iranin suurlähetystön edessä syyskuussa 2022. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

HS:n lähteet syyttävät helsinkiläistä moskeijaa Iranin hallinnon tukemisesta

Suomen moskeijoiden taustoista ja rahoituksesta tulisi puhua enemmän julkisuudessa, arvioi eräs suomeniranilainen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomeniranilaiset kritisoivat Mellunmäessä sijaitsevaa shiiamoskeijaa sen yhteyksistä Iranin valtioon, uutisoi Helsingin Sanomat. Yksi moskeijan ja sen taustayhdistyksen perustajista, Madjid Bahmanpour on iranilaistaustainen. Hän on useissa haastetteluissa kertonut moskeijan saaneen rahoitusta ajatollaheilta Iranista ja Irakista. Hänen poikansa Abbas Bahmanpour toimii moskeijan imaamina.

Suomeniranilaiset ovat kritisoineet yhdistyksen ja moskeijan yhteyksiä Iranin islamilaiseen valtioon.

– Iranissa meitä lyötiin koulussa, että oppisimme tämän ankaran shiiamuslimi-ideologian. Me emme halua samaa tänne, kertoo nimettömänä pysyttelevä haastateltava kertoo.

Haastateltavat toivovat moskeijalta kannanottoja Iranin nykytilanteeseen. Syyskussa 2022 maassa alkoivat laajat mielenosoitukset, kun nuori kurdinainen Mahsa Jina Amini kuoli maan siveyspoliisin pidätyksen seurauksena.

Mielenosoittajat vastustavat siveyspoliisin toimintaa sekä maan huivipakkoa. Iranin valtio on vastannut mielenosoituksiin väkivaltaisesti: mielenosoittajia kohti on ammuttu ja heitä on pidätetty sekä teloitettu.

HS haastattelemat lähteet toivovat moskeijalta tukea muutosta vaativille iranilaismielenosoittajille ja samalla sitä, että se tuomitsisi Iranin valtion harjoittaman väkivallan.

Kritiikkiä saa myös moskeijan aiempi toiminta. Moskeijassa järjestettiin muistotilaisuus vuonna 2020 Yhdysvaltojen iskussa surmatulle Qassem Suleimanille, joka toimi Iranin vallankumouskaartin erikoisjoukkojen komentajana. Euroopan parlamentti on luokitellut Quds-joukot terroristeiksi.

– Tämän ja muiden vastaavien tilaisuuksien takia moni on jättänyt moskeijan, yksi lehden haastattelemista suomeniranilaisista toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)