Vasemmistoliiton Li Andersson sai kokonaisuutena parhaat pisteet, kun Helsingin Sanomat selvitti Kantar TNS:n toteuttamassa kyselyssä puoluejohtajien imagoita.
Kokoomuksen Petteri Orpo sijoittui toiseksi ja keskustan Juha Sipilä kolmanneksi.
SDP:n Antti Rinne ja vihreiden Touko Aalto jäivät kokonaispisteissä listan hännille.
Kokonaispisteet laskettiin laittamalla puoluejohtajat järjestykseen 19 ominaisuuden perusteella. Li Andersson oli paras 10 muuttujan kohdalla, Petteri Orpo viiden muuttujan kohdalla ja Juha Sipilä yhden muuttujan kohdalla. Muuttujissa kysyttiin esimerkiksi miten pätevänä, karismaattisena, yhteistyökykyisenä tai rohkeana puoluejohtajaa pidetään.
Koko imagovertailun parhaat olivat järjestyksessä Li Andersson, Petteri Orpo, Juha Sipilä, Sari Essayah, Jussi Halla-aho, Anna-Maja Henriksson ja Touko Aalto sekä Antti Rinne.
Sinisten puheenjohtajan Sampo Terhon imagoa ei mitattu, koska kysely aloitettiin ennen Terhon valintaa puolueen puheenjohtajaksi joulukuussa.
Kyselyssä esitettiin 19 ominaisuutta ja pyydettiin merkitsemään, keitä kaikkia kahdeksaa puoluejohtajaa kukin ominaisuus sopii kuvaamaan.
Tutkimusaineisto koottiin Gallup Kanava -internetpaneelissa 8.–13.12.2017. Haastattelujen kokonaismäärä on 1 006. Tutkimustulosten virhemarginaali on noin 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.