HS: Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri eroaa protestina

Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Kaisa Vähähyyppä eroaa protestina alan hallintouudistukselle, kertoo Helsingin Sanomat.

Eron taustalla on Ylioppilastutkinto¬lautakunnta YTL:n ongelmaksi kokema hallintouudistus ja sen nopea aikataulu.

– Hallintouudistus päätettiin tehdä pahimpaan mahdolliseen aikaan. Kun muusta vaihtoehdosta ei haluttu keskustella, tein omat johtopäätökseni, Kaisa Vähähyyppä kertoo Helsingin Sanomille.

Hänen mukaansa uudistus olisi ollut tarkoitus saada aikaiseksi vuoden loppuun mennessä. Samaan aikaan eletään kiireisiä aikoja ylioppilastutkinnon uudistuksen kanssa.

– Meillä ei ole aikaa tällaisten hallintohimmeleiden läpivientiin. Tutkinnon läpiviennissä ei saa tapahtua virheitä yhdenkään kokelaan kohdalla.

Hallintouudistuksen ongelmat eivät Vähähyypän mukaan rajoitu kuitenkaan vain sen aikatauluun. YTL ja Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) ovat olleet huolissaan uudistuksesta, jossa YTL:n kanslia ja Karvi liitettäisiin Opetushallituksen alaiseen erillisvirastoon. Vähähyypän mukaan molempien tehtäviin kuuluu opetuksen tulosten arviointi.

– Jos ollaan Opetushallituksen alaisia ja arvioidaan samalla sen työtä, se riippumattomuus ei oikein toimi, Vähähyyppä sanoo.

Mainos