HS: Yhä harvempi omaisuusrikos selviää – poliisin painopiste muualla

Jos tekijä ei ole jäänyt rysän päältä kiinni, poliisi on onnistunut ratkaisemaan noin yhden omaisuusrikoksen kymmenestä, kertoo Helsingin Sanomat.

Poliisihallituksen mukaan omaisuusrikosten tutkinta ei ole ollut tänä vuonna poliisitoiminnassa kärkitehtäviä Suomessa. Taustalla vaikuttaa osaltaan vuodenvaihteessa toteutettu poliisin hallintorakenneuudistus. Siinä poliisilaitosten määrä väheni 24:stä 11:een ja liikkuva poliisi lakkautettiin.

Poliittiset päättäjät ovat määränneet painopisteiksi talousrikostutkinnan, järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan sekä liikennevalvonnan tason säilyttämisen liikkuvan poliisin lakkauttamisesta huolimatta.

– Näissä tehtävissä meidän on pakko onnistua ja niihin on siksi satsattu. Voimavarat eivät riitä kaikkeen, sanoo poliisijohtaja Seppo Kolehmainen Poliisihallituksesta HS:lle.

Poliisi ratkaisi tammi–kesäkuussa 12,5 prosenttia runsaasta 78 000 ns. pimeästä omaisuusrikoksesta, eli rikoksesta, jossa tekijästä ei ole tutkinnan alussa hajuakaan. Selvitysprosentti oli puolisentoista prosenttiyksikköä pienempi kuin kolmena aiempana vuotena.

Omaisuusrikosten kokonaisselvitysprosentti oli tammi–kesäkuussa 37,5. Luvussa ovat mukana myös tapaukset, joissa tekijä jäi rysän päältä kiinni tai hänen henkilöllisyytensä oli muusta syystä poliisin tiedossa ennen tutkinnan aloittamista.

Kaupan ala kertoo havainneensa, että myymälöihin kohdistuvat rikokset jäävät usein selvittämättä.

Mainos