Viron tartuntatilanne on räjähtänyt viimeksi kuluneen kuukauden aikana. Sairaaloiden kuormitus kasvaa edelleen, vaikka uusien tartuntojen määrä alkoi pienentyä viikonloppuna.
– Sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden määrän kehitys näkyy tartuntapiikistä noin kymmenen päivän viiveellä. Kuolemat seuraavat kaksi tai kolmekin viikkoa jäljessä, sanoo Pohjois-Viron lääketieteellisen keskuksen johtajaylilääkäri Peep Talving Helsingin Sanomille.
Viron pohjoisosassa ja pääkaupunki Tallinnan ympäristössä tartuntatilanne ei ole yhtä raju kuin Etelä-Virossa. Esimerkiksi Põlvan maakunnassa kahden viikon ilmaantuvuusluku sataatuhatta henkeä kohden oli loppuviikosta yli 3 100 ja Valgan maakunnassa yli 2 100.
Varsinkin Etelä- ja Itä-Virossa Sairaaloiden tilanne on kriittinen.
– Tällä hetkellä sairaalat pärjäävät kuormituksen kanssa. Yhtään kriittisiä ensiaputoimintoja ei ole jouduttu karsimaan, Talving painottaa.