HS: Varusmiesten kuolemantapaukset erittäin harvinaisia

Eniten uhreja ovat vaatineet liikenneonnettomuudet.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Palveluksessa olevien varusmiesten tai reserviläisten kuolemaan johtaneet onnettomuudet ovat Suomessa hyvin harvinaisia kertoo Helsingin Sanomat. Tilastojen mukaan yhteensä 19 varusmiestä tai reserviläistä on kuollut 1990-luvulta lähtien Puolustusvoimien palveluksessa sattuneissa onnettomuuksissa

Varusmiehen kuolema Arctic Shield 18 -harjoituksessa Rovajärvellä on herättänyt yleisesti huolta varusmiesten turvallisuudesta. Onnettomuus sattui vain reilu vuosi sen jälkeen kun kolme varusmiestä menetti henkensä liikenneonnettomuudessa Raaseporissa.

Raaseporin turman jälkeen Puolustusvoimat saivat turvallisuussuosituksia esimerkiksi riskienarvioinnin kehittämisestä onnettomuustutkintakeskukselta.

– Kaikkia ohjeita on sovellettu ja varusmiesten palveluturvallisuuteen liittyvät tekijät on otettu huomioon. Rovajärven tapahtumista muun muassa tiedotettiin mahdollisimman nopeasti, kertoo Puolustusvoimien tiedotuspäällikkö Max Arhippainen.

Tuhoisimpia ovat kaikista onnettomuuksista ovat olleet liikenneonnettomuudet. Tällä vuosikymmenellä uhreja on ollut kaikkiaan viisi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)