Uusien työpaikkojen vastapainoksi Suomesta kuitenkin katoaa enemmän työtä kuin syntyy. Maliranta arvioi, että yrityksissä tuhoutuu tämän vuoden aikana 200 000 työpaikkaa.
Muun muassa Mika Malirannan ja Aalto-yliopiston professorin Pekka Ilmakunnaksen tutkimukset osoittavat, että työpaikkojen poistumisen tahti on vuodesta toiseen melko sama. Noin joka kymmenes pesti suomalaisissa yrityksissä eli noin 180 000 työpaikkaa katoaa joka vuosi.
Poikkeuksia ovat 1990-luvun alun ja vuoden 2009 kaltaiset syvät lamat. Silti synkinkään lama ei tutkimusten mukaan pysäytä uusien työpaikkojen syntymistä. 1990-luvun lamassa uusien työpaikkojen syntymisaste ei pudonnut yrityksissä noin kahdeksaa prosenttia alemmas.
Kahdeksan prosentin syntymisaste tarkoittaa sitä, että kasvaviin yrityksiin on syntynyt vuoden aikana uusia työtä määrä, joka vastaa kahdeksaa prosenttia kaikista työpaikoista.
Aiempien tutkimusten pohjalta Maliranta arvioi työpaikkojen syntymisasteen olevan tänä vuonna yhdeksän prosenttia.
Työpaikkojen nopea kierto siirtää vähitellen ihmisiä aloille, joilla työvoimaa tarvitaan. Samalla kierron pitäisi parhaassa tapauksessa hävittää huonon tuottavuuden työpaikkoja ja tehdä tilaa paremmin tuottaville.