HS: USA:n Iran-pakotteet voivat olla tuhoisia

Yhdysvaltain Iran-pakotteiden vaikutukset suomalaisyrityksiin voivat toteutuessaan olla varsin tuhovoimaisia liiketoiminnoille.

Yhdysvallat palautti tiistain vastaisena yönä käyttöön taloudelliset pakotteet, joista luovuttiin länsimaiden ja Iranin ydinsopimuksen myötä vuonna 2015.

Helsingin Sanomien mukaan suomalaisyritys voi joutua pakotteiden piiriin, mikäli se harjoittaa Iranissa pakotteiden piirissä olevaa liiketoimintaa tai käy kauppaa Yhdysvaltojen pakotelistalla jo olevien yritysten kanssa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Vaikka yritys ei joutuisi pakotelistalle, voi Yhdysvallat esimerkiksi kieltää myynnin ja oston Yhdysvalloista. Suorien ja välillisten toimitusketjujen kautta vaikutukset voivat olla hurjat, pakotteisiin ja vientivalvontaan erikoistunut juristi ja Suomi–Iran-kauppayhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Aleksi Pursiainen sanoo HS:lle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Marraskuussa pakotteet saattavat laajeta entisestään.Tulevat pakotteet ovat Pursiaisen mukaan tiistaisia laajempia, mutta kipeimmin suomalaisyrityksiin vaikuttanee mahdollinen pankkiyhteyksien katkeaminen.

Pursiaisen mukaan tiistaisten pakotteiden jälkeen tilanne saattaa johtaa siihen, etteivät pankit pakotteiden kestäessä lopulta käsittele laisinkaan edes välillisesti Iranista tulevaa maksuliikennettä sanktioiden pelossa.

Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori arvelee, että Yhdysvaltain päätöksen seurauksena muutama suomalaisyritys saattaa joutua joko keskeyttämään tai ajamaan alas liiketoimintansa Iranissa.

Mainos