Espoolainen mies joutui odottamaan koronavirustestin virallista tulosta neljä päivää sen jälkeen, kun testin tulos oli tiedossa, Helsingin Sanomat uutisoi.
Mies kävi koronavirustestissä perjantaina ja kyseli testituloksen perään sunnuntaina. Testin tulos oli silloin valmis ja lähetetty. Miehelle kerrottiin, että tuloksen saisi selville omalta terveysasemalta, joten mies jätti sinne soittopyynnön maanantaina.
Mies sai soiton terveysasemalta keskiviikkona. Puhelimessa selvisi, että testitulos oli negatiivinen. Vahvistetun tuloksen luvattiin tulevan vielä myöhemmin tekstiviestillä.
Lopullinen tieto testituloksesta tuli miehelle viestillä torstaina illalla, eli lähes viikon sen jälkeen, kun mies oli käynyt testissä.
HUS:in diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtosen mukaan ongelma piilee järjestelmissä. Tieto saattaa edetä hitaasti, koska useilla kunnilla on ajanvaraukseen ja tuloksen ilmoittamiseen omat järjestelmänsä.
– Keväällä moni kunta joutui pikavauhtia laittamaan näytteenottojärjestelyn pystyyn. Joissain paikoissa tietoja joudutaan näpyttelemään käsipelillä järjestelmästä toiseen, Lehtonen kertoo.
Koska Espoo ostaa koronavirustestauksen HUS:ilta, olisi testituloksen pitänyt tulla testissä käyneelle automaattisesti. Näin ei espoolaismiehen tapauksessa kuitenkaan käynyt.
– Ei tämän näin pitäisi mennä. Olemme kaikki samaa mieltä siitä, että testiprosessin tulee olla nopeampi sekä alku- että loppupäästä, Espoon perusturvajohtaja Juha Metso sanoo.