HS: Terrafamelle löytymässä ulkomainen omistaja

Helsingin Sanomien mukaan valtio on löytänyt kaivosyhtiö Terrafamelle uuden omistajan.

Valtio jatkaisi HS:n mukaan uudessa järjestelyssäkin edelleen kaivosyhtiön enemmistöomistajana. Valtion tavoitteena on kuitenkin lopulta irtautua Terrafamen omistuksesta kokonaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Terrafame Group on valtion kokonaan omistama kaivosyhtiö. Valtio perusti Terrafamen syksyllä 2015. Työ- ja elinkeinoministeriö on hakenut entisen Talvivaaran Sotkamon kaivostoimintaa jatkaneelle Terrafamelle pysyvää omistusratkaisua jo pitkään.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Valtio sai kaivosyhtiön syliinsä Talvivaara Sotkamon konkurssin jäljiltä. Valtio on joutunut laittamaan kaivosyhtiöön rahaa konkurssin jälkeen jo puolisen miljardia euroa.

Uudesta omistusrakenteesta on määrä kertoa perjantaina alkuiltapäivällä pidettävässä tiedotustilaisuudessa.

Mainos