Länsimetro Oy kertoi viikko sitten perjantaina, että metroliikenteen ja -asemien pyörittämiseen vaadittavien järjestelmien koekäytöt ovat osoittautuneet ”odotettua vaativammiksi tehtäviksi”.
Käytännössä viivästyminen näyttää Helsingin Sanomien mukaan johtuvan siitä, että osa metroliikenteen ja -asemien vaatimista järjestelmistä ei ole vielä edes valmiina.
Länsimetroa varten rakennetaan 52 erilaista järjestelmää, jotka hoitavat muun muassa paloturvallisuutta, ilmastointia, kulunvalvontaa ja lämmitystä.
Useille metroasemille ei vieläkään ole toimitettu esimerkiksi paloturvallisuusjärjestelmän vaatimia paineenkestäviä savunpoistoluukkuja. Länsimetro Oy:n toimitusjohtajan Matti Kokkisen mukaan tämä johtuu liian myöhään tehdystä tilauksesta.
Savunpoistoluukkujen saapuminen näyttää venyvän heinäkuun puoleenväliin. Ilman luukkuja järjestelmää ei päästä testaamaan, eikä pelastuslaitos voi järjestää asemalla pelastusharjoituksia.
Kokkinen ei vielä torstai-iltana osannut arvioida, milloin länsimetro voisi aueta.
Länsimetron rakennustöissä on syntynyt useita ketjureaktioita, joissa yhden komponentin puuttuminen on johtanut koko järjestelmän valmistumisen hidastumiseen.
Länsimetron rakennusprojektia johtaa Länsimetro Oy:n palkkaama projektinjohtoyritys Sweco PM.





