HS: Pienellä joukolla satojen miljoonien ulosottovelat

Valtaviin velkoihin liittyy yleensä harmaata taloutta.

Suomessa on pieni joukko ihmisiä, joilla on ulosotossa niin paljon velkaa, että sen maksaminen pois vaikuttaa täysin mahdottomalta. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Helsingin ulosottoviraston mukaan koko maassa oli syyskuun lopussa yhteensä 36 velallista, joiden avoin velkasaldo ylitti viisi miljoonaa euroa. Näistä 27 oli luonnollisia henkilöitä ja 9 juridisia henkilöitä eli usein yrityksiä ja yhteisöjä.

Näiden 36 velallisen velkasaldo yhteensä oli lähes puoli miljardia euroa. Valtaosa tästä potista oli luonnollisten henkilöiden osuutta eli yksittäisten ihmisten vastuulla. Ulosottovelkojen keskiarvo on lähes 14 miljoonaa euroa. Pääosin tapaukset ovat Helsingin ulosottoviraston alueelta.

Helsingin ulosottoviraston asiakaspalvelun ulosottorekisterin perusteella osalla velallisista on jopa kymmenien miljoonien eurojen velkoja.

Takavuosina taloussotkuista tuomitun miehen ulosottosummat ovat omaa tasoaan: niitä on lähes 80 miljoonaa euroa. Valtaosa on rikoksista tuomittuja vahingonkorvauksia muun muassa konkurssipesille ja omaisuudenhoitoyhtiölle. Takaisin mies on velkojaan maksanut vähän yli 60 000 euroa.

Kun puhutaan kymmenien miljoonien eurojen veloista, niitä ei ole saatu kerrytettyä maksamattomilla asuntolainoilla tai pikavipeillä.

− Velat ovat pääosin syntyneet niin, että niihin liittyy jotain sopimatonta menettelyä tai harmaata taloutta. Tai sitten kyse on rikoksista, sanoo johtava kihlakunnanvouti Visa Kallio Helsingin ulosottovirastosta HS:lle.

− Ei niistä maksamalla selviä, mutta on sellaisiakin velallisten tapauksia, joissa velallisilta on saatu perittyä ällistyttävän suuria määriä omaisuusjärjestelyjen selvitessä, hän lisää.

Mainos