HSL:n lähijuna-asemien turvallisuus on nyt osin siivoojien vastuulla, kertoo Helsingin Sanomat.
VR:n ja HSL:n uudistuksessa HSL-alueen lähijunaliikenteestä on poistettu konduktöörit, ja korvattu heidät järjestyksenvalvojilla, joiden tarkoitus puuttua junissa häiriöihin aiempaa nopeammin.
Ratatöiden takia osa ruuhkavuoroista ajetaan kuitenkin tavallista pidemmillä junilla, jotka ovat noin 225 metrin pituisia.
Kaarteessa sijaitsevilla asemilla veturinkuljettaja ei näe junan peileistä koko laiturialuetta. Silloin tähystäjinä junan takaosassa toimivat konduktöörien sijasta siivouspalveluyhtiö RTK:n työntekijät.
Tällaisia asemia on HS:n mukaan pääkaupunkiseudulla muutamia.
Osa siivoojista on saanut tehtävään myös koulutuksen. Toisin kuin aikaisemmin konduktööreillä, siivoojilla ei kuitenkaan ole yhteyskanavaa veturinkuljettajiin. Mikäli laiturialueella tapahtuu jotakin vaarallista, on siivoojan HS:n mukaan käytettävä hätäjarrua liikkeellelähdön estämiseksi.
VR:n mukaan esimerkiksi ovien väliin jääminen ei ole riski, sillä automatiikka avaa ne, mikäli joku jää väliin.