Tiistaina Pilvi Torsti kieltäytyi tehtävästä työkiireiden takia. Helsingin SDP:n kaupunginhallitusryhmää tämän vaalikauden johtanut ja Helsingin SDP:n puheenjohtajana vuosina 2015–2016 toiminut Torsti kertoo HS:n haastattelussa, ettei ole muiden työsitoumustensa takia käytettävissä Helsingin apulaispormestariksi.
– Helsingin apulaispormestarin tehtävä on niin painava, että siihen pitää voida panostaa 120 prosenttisesti. Se ei ole minulle tänä vuonna mahdollista. Tämä on hirveän tuskainen ratkaisu. Kyse ei ole siitä, etten haluaisi vaan siitä, etten pysty, Torsti sanoo HS:lle.
SDP on saamassa vaalituloksen perusteella yhden apulaispormestarin paikan Helsingistä. Apulaispormestareita tulee neljä. He ovat pormestarin jälkeen Helsingin keskeisimpiä poliittisia vallankäyttäjiä.
SDP:n pormestariehdokkaana kuntavaaleissa ollut Tuula Haatainen on sanonut moneen kertaan, ettei ole käytettävissä apulaispormestarin tehtävään.
Valittavien joukkoa rajaa se, että apulaispormestariksi valittavan henkilön on oltava joko valtuutettu tai varavaltuutettu. Esimerkiksi SDP:n mandaatilla Helsingin sivistystoimen apulaiskaupunginjohtajana toiminutta Ritva Viljasta ei voida valita tehtävään.
Helsinki siirtyy kesäkuussa pormestarimalliin. Se tarkoittaa, että kesäkuussa ensimmäistä kertaa kokoontuvaa valtuusto valitsee Helsingille pormestarin ja neljä apulaispormestaria. Kausi kestää neljä vuotta.
Helsingin suurimpana puolueena kokoomus on saamassa pormestarin ja yhden apulaispormestarin paikan. Vihreät olivat vaaleissa Helsingin toisiksi suurin puolue ja siten saamassa kaksi apulaispormestarin paikkaa. Vaalien kolmanneksi suurin SDP on saamassa yhden apulaispormestarin paikan.