HS: Sari Essayah haluaa tehdä kristillisdemokraateista yleispuolueen

KD:n puheenjohtajan mukaan keskustelua perhevapaamallista käydään epärehellisin argumentein.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa haluavansa tehdä KD:sta yleispuolueen. Hänen mukaansa kristillisdemokraattien kannatuksen katto on noin 8–10 prosentissa, joten sen täytyy olla myös puolueen tavoite. Kuntavaaleissa KD teki kovan tuloksen.

– Voi sanoa, että tämä on hyvin rohkaiseva viesti. Pitää mennä kauas puolueen alkuaikoihin, kun olemme saaneet kunnallisvaaleissa enemmän ääniä kuin edellisissä eduskuntavaaleissa. Näin kävi, vaikka 75 kunnassa meillä ei ollut lainkaan ehdokasta, Essayah sanoo HS:lle.

Essayahin mukaan puolueen täytyisi pohtia tarjousta tarkkaan, jos eteen tulisi mahdollisuus lähteä mukaan nykyiseen hallitukseen. Essayah mainitsee HS:lle sote-uudistuksen valinnanvapauden yhtenä puoluetta hiertävänä kysymyksenä. Myös perhevapaa-kysymyksessä KD on eri linjoilla kuin eduskunnan ja hallituksen enemmistö. Perussuomalaisten vastustuksen takia perhevapaiden uudistaminen ei kuitenkaan ole edennyt.

Essayahin mukaan keskustelua perhevapaamallin uudistamisesta ja siitä, miten uudistuksella voitaisiin parantaa Suomen ja nuorten naisten työllisyyttä, käydään epärehellisin argumentein. Puolue aikoo julkaista ensi viikolla oman perhevapaamallinsa, jossa joustavoitettaisiin työskentelymahdollisuuksia vanhempainvapaan aikana ja luotaisiin uusi hoitoraha, jota voisi kotihoidon lisäksi käyttää hoivapalveluiden ostoon.

Mainos