Terveydenhuollon hoitohenkilökunta on joutunut koronakriisissä työpaikallaan vakavan paineen alle. Helsingin Sanomat uutisoi erään Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSissa työskentelevän hoitajan kuvasta, jossa näkyy aamuvuorolaista odottanut vuorokausiraportti ruutupaperiarkilla Malmin sairaalassa lokakuussa.
”Kaamea vuoro. Kolme hoitajaa puuttunut. E-siivessä ei hoitajaa ollenkaan. Vuorosta selvitty ainoastaan hyvällä onnella”, viestissä lukee.
Henkilöstövaje, pitkään jatkuneet ylityöt, menetetyt lomat ja jatkuva kiire ovat saaneet monet sairaanhoitajat uupumaan ja alanvaihtoajatuksiin. Uupuneita on niin koronapotilaita hoitavien kuin muun hoitohenkilöstön keskuudessa.
Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyn kyselyn mukaan jopa yhdeksän kymmenestä on harkinnut alanvaihtoa viime kuukausina.
HS:n haastattelemat sairaanhoitajat pelkäävät, että tilanne henkilöstöpulan osalta on kehittymässä paikoin todella pahaksi. Mahdollinen valmiuslain käyttönotto jo valmiiksi kuormittuneiden sairaanhoitajien työssä pitämiseksi saattaisi johtaa joukkopakoon alalta, uskovat hoitajat.
Valmiuslain nojalla hoitajat voidaan määrätä töihin ja ylitöihin myös vapaalta. Myös heidän vuosilomansa voidaan perua.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että koronahoidon tarve saattaa lisääntyä juuri jouluksi. HUSin johtava ylihoitaja Marja Renholm toivoo, että vapaaehtoisia vuoroihin löytyy. Esimerkiksi asiantuntijatehtävissä toimivia voisi siirtyä koronapotilaiden vaatimiin hoitotehtäviin.
Jos näin ei ole, HUS joutuu ottamaan ”pakkokeinot” käyttöön, eli nojaamaan kunnallisen virkaehtosopimuksen pykälään, joka mahdollistaa työntekijöiden siirron muihin tehtäviin enintään kahdeksaksi viikoksi kerrallaan. Mahdollisesta valmiuslain käyttöönotosta päättää hallitus.
− Potilaiden hoidon tarve kuitenkin viime kädessä ratkaisee. Pakottaminen on huono juttu ja sitä pyritään välttämään. Keväällä kaikki eivät olleet vapaaehtoisia siirtymään, joten jouduimme siirtämään koronaosastoille myös heitä, jotka kokivat sen vaikeaksi.
HUS tiedotti tiistaina vähentävänsä kiireetöntä hoitoa, koska sen sairaaloiden tehohoitopaikat ovat täyttymässä. HUSista myös siirretään kuluvalla viikolla muutama koronaviruspotilas Turun ja Kuopion yliopistollisiin sairaaloihin tehohoitoon.





