HS: Rotat valtaavat pysäköityjä autoja

Tuholaistorjuntayhtiön mukaan rottakannan kasvaessa on alkanut tapahtua hassuja juttuja.

Helsingin Sanomat kertoo pääkaupungin rottakannan kasvamisesta. HS:n mukaan rottia on Kalliossa niin paljon, ettei niitä tarvitse pimeydessä etsiä.

Kasvavan rottapopulaation myötä tuholaistorjuntayhtiö Rentokil on saanut pyyntöjä torjua rottia myös henkilöautoista.

”Ilmeisesti ne ovat menneet konehuoneen kautta sisään. Mitä isommaksi kanta kasvaa paikallisesti sitä enemmän alkaa tapahtua hassuja juttuja”, Rentokilin Jouni Siltala sanoo HS:lle.

Rottakantaa ovat kasvattaneet leudot talvet ja citykanien puhdistys. Kanien kadottua rotille jäi vapaita asuntoja.

”Nyt rottien koloja on parin vuoden aikana ilmestynyt entistä enemmän jätekatosten ja kauppojen reunoille ja puistoja reunustaviin pusikoihin”, Rentokilin Siltala kertoo.

Mainos